Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Daniel Wellingtonin kanssa.

 

Joulu tulee pikkuhiljaa ja alkaa olemaan korkea aika miettiä joululahjoja. Mun mielestä lahjat jossa on joku ajatus on kaikista parhaita! Esimerkiksi jotain minkä on itse tehnyt, joulukalenteri jossa joka päivä joku pieni lahja tai vaan kauniisti paketoitu lahja jossa on vaikka joku henkilökohtainen pieni viesti mukana. 

Mä yritän aina ostaa jotain henkilökohtaista, mutta kuitenkin semmosta mistä ’kaikki tykkää’. Oon nyt kaksi viimeistä joulua ostanut esimerkiksi mun broideille kellot. Se on ollut maailman helpoin lahja, koska kaikki tarvii kelloa ja mitä muuten ostaisit 17-19v teini-pojille?? Ihan mahdoton tehtävä jos haluaa pysyä jossain järkevässä budjetissa.  Mulla ainakin on niin monta ihmistä kenelle ostaa lahjoja, pelkästään sisarruksia on 4 kpl jonka lisäksi äiti ja isä ja mummo ja ja ja ja. Jonka lisäksi sitä on sitten tietysti jouluna vapaalla ja yrittäjänä se kuitenkin tarkoittaa, että 0 euroa tulee tilille siltä koko kaudelta mitä oon kokonaan vapaana :D Oli paljon helpompaa kun sisarrukset oli pieniä ja toivoi vaan jotain legoja joululahjaksi. Nyt se on vaihtunut just kelloihin, kenkiin ja muihin vaatteisiin. 

Jouluaikoihin muutenkin menee enemmän rahaa kaikkeen mahdolliseen koska on vaan niin kiva ostella. :D Ja heti joulun jälkeen shoppailu jatkuu kun alkaa alennukset. Mun mielestä lahjojen pitäisi olla semmosia just mitä voi käyttää useasti ja joista on ihan jotain hyötyäkin. Haluan siksi näin kätevällä aasinsillalla vinkata Daniel Wellingtonin joululahjoista.

Ensinäkin ne tulee maailman kauneimmissa paketeissa (säästyt paketoimiselta) ja esimerkiksi tässä mun paketissa on sekä kello että rannekoru. Tämmösiä komboja on vaikka minkälaisia ja toinen lahja joka on tosi kätevä on ostaa kello ja siihen vaihtoranneke – siinä on niinku kaksi kelloa yhdessä. 

Daniel Wellingtonilla on nyt -10+% lahjapakkauksista ja käyttämällä mun koodin ROSANNAKULJU saat vielä sen alennuksen lisäksi -15 kaikista joulukampanjaan kuuluvista tuotteista. Mun koodi voimasssa 31.12.2018 asti ilmaisella maailmanlaajuisella toimituksella.

 

Enjoy!

 


 

 

Uusien kavereiden/ ystävien löytäminen tässä iässä ei oo enään ihan niin tavallista mitä se oli silloin vaikkapa teini-ikäisenä. Mä oon just semmonen tyyppi joka todellakin tuntee heti klikkaako jonkun kanssa vai ei ja meen aina sen fiiliksen mukana. Mä oon löytänyt uusia kavereita myös ihan täältä somesta! Esimerkiksi Monna, Alona ja Silja on semmosia kavereita. 

Multa on kysytty instagramissa onko Silja mun assari, miksi olen sen kaveri ja miten me ollaan tutustuttu nyt niin monta kertaa, että päätin vastata ihan näin blogipostauksella. Asiaa on myös ihmetelty jodelissa, joka on vielä enemmän random. Mitä se kenellekään muulle kuuluu, että ollaan Siljan kanssa kavereita?! :D En osaa ymmärtää ihmisiä jotka ei tunne meistä kumpaakaan ja spekuloi miksi me ollaan kavereita.

Oon seurannut Siljaa instagramissa varmaan 1-2v ja kesällä sillä oli selkeästi rankkaa; jakoi juttuja erosta ja yksinäisyydestä sekä oli vielä kipeenä paljon. Silloin, kun näin että Silja on sairaalassa yksin ihan tossa mun vieressä Eirassa niin laitoinkin viestiä että olisin tullut piristämään jos oisin vaan ollut himassa, satuin silloin just olemaan vissiin reissussa. Sitten jubailtiin aina välillä ja jossain kohtaan ehdotin että mennään dinnerille! Kaks sinkkumimmiä yhdessä lauantai-illan dinnerille ja mehän mentiin. Juotiin viiniä ja juoruttiin ja mä tunsin kyllä heti, että meistä tulee salettiin kavereita. Pystyin puhumaan Siljalle aivan kun oltais tunnettu ikuisuus, meillä oli tosi paljon yhteistä ja ennen kaikkea yhtä tyhmä huumori. 

Nyt ollaan syksyn mittaan hengailtu aika paljon, käyty yhdessä tilaisuuksissa ja kuvailemassa jne. Tosi kiva saada semmonen kaveri kenen kanssa voi tehdä esimerkiksi noita asioita jotka liittyy blogiin tai someen mutta sitten yhtäkkiä istua lökäreissä sohvalla ja juoda glögiä ja katsoa jotain hömppäleffaa. Ollaan me myös käyty juhlimassa ja on kyllä joka kerta ollut yhtä hauskaa kun ollaan kahdestaan oltu temmeltämässä. :D 

Oikeasti, mitä enemmän oot avoin ja tutustut ihmisiin saatat huomata miten arvokasta se on. Miten paljon uudet tuttavuudet tuo iloa sun elämään ja miten opit uutta. En oo itse ikinä kuulunut semmoseen tyttöryhmään johon joku ei olisi tervetullut vaan aina on otettu jonkun ’uusi kamu’ mukaan ilman mitään ongelmaa. Esimerkiksi kun oli Jenni Vartiaisen keikka ja kutsuin sinne mun ystäviä niin oli jengiä aivan laidasta laitaan ja se jos jokin teki siitä illasta tosi hauskan! Silloin taisin esitellä Siljan ’mun uusi kamu’ ja kaikki otti hänet lämpimästi vastaan. 

 

Mä oon ainakin kiitollinen jokaisesta ihmisestä mun elämässä joka saa mulle hymyn huulille.

 

Ihanaa viikonloppua <3

 


Tänään aamulla heräilin kuuden jälkeen ja kävin Winstonin kanssa pitkällä lenkillä. Winston jäi sitten kuitenkin mielellään nukkumaan peiton alle kun itse laittauduin päivää varten. 08.00 otin mimmit kyytiin ja suunnattiin kohti Malmin lentoasemaa. 

Siellä meitä oli vastassa lentäjä ja helikopteri jolla suunnattiin kohti Vaalimaata ja Zsar Outlet Villagea. Vaalimaa sijaitsee 185km Helsingistä, aivan Venäjän rajan vieressä. 

Mua ei ihan hirveästi lentäminen jännittänyt, oon ollut aiemminkin kyydissä kun mun kaveri Teemu opiskeli lentäjäksi ja tuumin, että jos sen kyytiin uskalsin niin uskallan varmasti tämän kokeneen lentäjän kyytiin hypätä. :D Ensin istuin vahingossa lentäjän paikalle, ne näyttää niin samalta – tuumasin kuitenkin että on varmasti parempi etten aja. Kotimatkalla sain tosin ohjailla konetta hetken aikaa ja voitte vaan arvata miten innoissaan olin siitä.. Ja miten peloissaan mun ystävät oli…

 

Alkumatkalla kikateltiin ja kamerat kävi, me neljä mimmiä otettiin varmaan sata selfietä tuon matkan aikana :D Kutsuin mukaan Siljan, Lotan ja Venlan – Lotta oli pakko kutsua koska tiesin miten paljon se innostuu helikopterista ja mitäpä sitä ei kavereidensa eteen tekisi. Siljan ja Venlan ajattelin tykkäävän ja niin ne tykkäsikin.
Perillä meitä oli vastassa Zsarin johtoryhmää ja pukeuduttiin huomioliiveihin sekä kypäriin. Kypärä on onneksi kyllä semmonen, että se näyttää kaikilla yhtä huonolta niin ei siinä paljoa tarvinnut hävetä.

 

Outlet-kylä oli siis vielä hieman vaiheessa ja virallinen avajaispäivä on huomenna, torstaina 29.11. Pyörittiin siellä rakennusmiesten kanssa ja ihasteltiin liikkeitä sekä saatiin ennakkotietoa monesta myymälästä mitä on tulossa. Tämä osa joka avataan huomenna on ensimmäinen osa aluetta ja toista aletaan juuri rakentamaan, monet myymälät ei ole vielä avannut vaan ne on vasta tulossa. Aikamoisia brändejä on kyllä saanut tuonne, mm Adidaksen liike oli yli 600neliötä ja jotenkin koko paikka muistutti mua tosi paljon Barcelonan La Rocaa joka on myös tuomoinen Outlet-kylä. 

Ennen kuin hypättiin taas helikopterin kyytin kohti Helsinkiä kahviteltiin ja juteltiin johdon kanssa ja me oltiin Siljan kanssa aivan innoissaan tulossa uudestaan. Sinne on myös tulossa sellainen ’vip’-tila jonka voi vuokrata käyttöön just esimerkiksi mimmien juhliin tms, mun mielestä mainio idea ajatellen että tuosta saa tehtyä koko päivän kestävän retken kavereiden kanssa. Vähän ruokaa, viiniä, yhdessä olemista ja tietysti SHOPPAILUA uskomattomin hinnoin. 

Helsingistä ajat moottoritietä suoraan noin 80min ja lentämällä sinne pääsi 50min ;) 

 

Kaunis kiitos Zsar, että kutsuitte mut ja kamut ja jos haluat käydä kurkkaamassa sivuja niin pääset niihin tästä

*Mini-reissu saatu Zsarin Outlet-kylältä. *


Sanoin tänään aiemmin mun storyyn että inhoan tankkaamista ja että se sekä renkaiden vaihto olisi miesten hommaa. Tämä aiheutti tietysti heti keskustelua siitä, ajattelenko että nainen on jotenkin heikompi eikä voisi tehdä näitä asioita. Vastasin myös näihin videolla mun storyyn ettei se ikinä ollut mun tarkoitus asettaa naista jotenkin heikommaksi sukupuoleksi. Nämä on vaan asioita joita en itse halua tehdä vaikka olenkin itsenäinen nainen joka varmasti pystyy ne tekemään, mutta tarviiko mun tehdä? 

Sain asiasta kaikenkaikkiaan tänään iltapäivällä noin 200 viestiä ja mielipidettä. Se antoi tietysti idean tähän postaukseen. Tiedän kyllä, että nyt kosketan asiaa josta voi olla tosi montaa mieltä ja saan tästä aika varmasti jonkunlaista lokaa. Kuten varmaan arvasitte jo, niin kosketan kuitenkin. 

Mun mielestä sekä nainen että mies ovat täysin tasa-arvoisia. Jokainen nainen tai mies saa itse päättää mitä haluaa tehdä ja mitä ei halua tehdä. Meidät kaikki ihmiset on kasvatettu eri tavalla ja ajatellaan tosi erilailla asioista. Ja se on ok. Sehän on se mikä tekee meistä kaikista uniikkeja ja miksi tämä maailma on mielenkiintoinen paikka. Lisään tähän vielä, että oon itse isosta perheestä jossa äiti on ollut se urakeskeinen ja isä enemmän meidän lasten kanssa hänen töiden takia. 

Minun mielestä esimerkiksi tuo tankkaaminen on aivan typerää touhua. A. Joudun seisomaan ulkona tyhmä kapula kädessä. B. Säädän aina jotain sen korttikoneen kanssa. C. Joka kerta joudun tarkistamaan että hupsista kumpaas bensaa tämä mun auto söikään. D. Vie aivan turhaa aikaa. 

:D Auto on minun oma ja minä ajelen sillä, tottakai mä sen tankkaan. Kuka muukaan? Tosin Shell on mahtava kun siellä on palvelutankkaus, best idea ever. Parisuhteessa mies on ollut se osapuoli joka on omistanut auton ja se on myös tarkoittanut että hän on sen aina tankannut vaikka olisinkin sillä ajellut. Ja jos oon huomannut että polttoaine alkaa olemaan lopussa olen siitä vaan huomauttanut tai kysynyt voidaanko mennä yhdessä tankkaamaan. 

Renkaiden vaihto kuuluu mun mielestä ehdottomasti miehelle. Enhän mä edes tiedä koska ne pitää vaihtaa, pitääkö niitä renkaita pestä, mitä se maksaa, kauan siinä menee jne. Nämä on asioita jotka ei kiinnosta mua millään tavalla, enkä niitä halua tehdä JOS mulla on vaihtoehto että esimerkiksi mun mies hoitaa ne. Tämä ei tarkoita etten pystyisi näitä asioita tekemään tai että olisi väärin jos joku nainen haluaa itse hoitaa kaiken. Hienoa jos haluaa! Kävin tänään vaihtamassa talvirenkaat ja mulla oli lähinnä vaan hassu olo koko käynnin ajan, semmonen hassu tiedättekö kuka ei kuulu joukkoon :D 

Tämä sama pätee katsastusta. Koko asia ei kiinnosta mua mitenkään :D Mitä siellä edes oikein tehdään?

Sain tosiaan todella paljon viestiä aiheesta jossa ollaan tosi montaa mieltä, haluan nostaa tähän muutaman yleisimmän asian mikä oli naisten mielestä miehen hommaa; 

  • Roskien vienti 

Nauroin ääneen kun näitä tuli, olen tässäkin samaa mieltä että se kuuluu miehelle. Oon ite tosi laiska viemään roskia ihan roskahuoneeseen asti, ulko-ovelle kyllä saan pussin nopeasti :D Tässä asiassa meillä on mun kämppiksen kanssa superhauska systeemi. Kumpikaan ei vie roskia ja sitten toisen on pakko :D

  • Kaikki kodinkoneisiin liittyvät huollot ja muut asiat

Tämäkin on mun mielestä aika osuvaa, miehet vaan tietää enemmän noista- ehkä ne on ollut niistä enemmän kiinnostuneita ja oppinut kotoa kun isi tai eno tai miks ei vaikka äippä on korjannut jotain koneita. Mua ei ainakaan kiinnosta ollenkaan tämmöiset asiat enkä ymmärrä niistä mitään. 

  • Kaikki autoon liittyvät asiat. Tämä tuli ehkä sadalta ihmiseltä :D 
  •  Huonekalujen kokoaminen. 

Tämä on varmaan aika sama kun tuo kodinkoneiden huoltaminen :D Tähän voi lisätä lampun vaihdot.

  • Viemärin putsaaminen. 

No joo todellakin, en missään nimessä halua edes katsoa sinne kannen alle :D Vaikka se viemäri onkin varmasti täynnä minun hiuksia eikä mun miehen.

  • Tavaroiden kantaminen.

Herrasmiehen kuuluu kantaa tavarat jos tulee vaikka kaupasta, ei tietenkään niin että mies kantaa niska vääränä seitsemää pussia mutta kyllä, hänen kuuluu kantaa mahdollisimman monta :D

  • Nurmikonajo

No jos mulla olisi nurmikko niin todellakin se olisi mun miehen hommaa :D Hän on varmasti minua myös vahvempi. 

  • Kosiminen 

No kyllä todellakin munkin mielestä <3

Tässä vaan osa näistä kaikista asioista mitä mun seuraajien mielestä miehen kuuluu tehdä ja allekirjoitan näistä monta. 

Uskon myös, että mies tuntee olonsa mieheksi kun saa/on pakko tehdä näitä asioita arjessa. 

Mikään näistä asioista ei tarkoita, että olen sitä mieltä että nainen ei niitä voisi tehdä. Edelleen, tottakai voi, mutta miksi jos toinen on niissä parempi/nopeampi/näppärämpi? Ja mun mielestä tämä quote sopii aika hyvin. 

 

 

Tämä että mielellään haluan että mies tekee nuo hommat ei tarkoita, että lasten hoito, kokkaaminen ja muutenkin kaikki kotiin liittyvä olisi vain ja ainoastaan naisen hommia tai naisen vastuulla. 

Itse kuitenkin mielelläni hoidan kotia, pesen pyykkiä, laitan ruokaa ja esimerkiksi sisustan. Siivouksesta en kyllä tykkää, mutta siivoan tietysti silti. Yleensä mun miehet on kyl ollut reippaita myös sillä alueella. En ole yhtäkään noista yllä olevista asioista ’joutunut’ tekemään, mun mies on ne aina hoitanut. Näin jälkeenpäin tajuankin miten hyviä miehiä mulla on oikein ollut ja millainen prinsessa mä itse olen :D Huhu. 

Entä pitäisikö miehen maksaa ensimmäisillä treffeillä? 

T-O-D-E-L-L-A-K-I-N

Jos mies on pyytänyt treffeille, hän tottakai maksaa. Tämäkään ei tarkoita että nainen ei voisi maksaa, vaan nämä on vaan mun mielestä asioita jotka kuuluu miehelle JOS hän haluaa olla herrasmies. 

Kun ollaan parisuhteessa, on eri asia. Silloin ei ole mun mielestä väliä kumpi maksaa, jompikumpi. Mun parisuhteissa kaikki ruokaostokset jne jne on ollut aina yhteisiä, mä maksan tän ja sä ton idealla. Toiminut helkkarin hyvin. 

Myös jos olisin mun miehen ja mun ystävän kanssa kahvilla ja niin haluan että mun mies tarjoaa myös ystävälleni jos me ollaan esimerkiksi kutsuttu ystäväni kahville. 

En oikeasti tiedä miten reagoisin jos mies ei tarjoutuisi maksamaan ensimmäisillä treffeillä. :D Olin monta vuotta tarjoilija ja oli aina yhtä hauskaa seurata ihmisiä treffeillä. Mimmien ilmeet kun kysyin tuleeko lasku samaan vai erikseen oli priceless jos mies vastasi erikseen. Ei tainnut tulla toisia treffejä :D

Oon myös sitä mieltä että jos mies pyytää treffeille hänen tulisi valita paikka ja mielellään hakea se mimmi kotoa tai ainakin treffata jossain ennen ravintolaan menemistä. Hän voi sitten itse valita budjettiinsa sopivan raflan. On tietysti eri asia jos mimmi valitsee jonkun fine dine mestan joka on kallis ja olettaa että mies tarjoaa. :D Se on jopa mun mielestä aika hupaisaa. 

Mun mielestä sekä mies että nainen parisuhteessa (tai nainen ja nainen tai mies ja mies) varmasti löytää itse ne omat ’osat’. Mikä ’kuuluu’ kellekin. Se mikä toimii toisella ei välttämättä toimi muilla. 

Tämän postauksen ei ole missään nimessä tarkoitus olla vanhanaikaisesta ajattelutavasta että nainen hoitaa kodin ja mies työt tai että jotenkin ali-arvioisin naisia. Naiset on rock ja voi tehdä just sitä mitä haluaa. 

Mitä mieltä sä olet näistä asioista? 


Tänään on lauantai ja heräsin jo joskus 07 jälkeen juomaan teetä ja katsomaan joululeffaa sängyssä. 

Oon taas kipeenä, tätä on jatkunut eestaas jo viimeiset 3kk joten voitte varmaan arvata kuinka kyllästynyt oon tähän. Kävin vihdoin ja viimein keskiviikkona lääkärissä ja torstaina multa otettiinkin 5 putkea verta joista saan tulokset maanantaina. Melkein jännittää mitä sieltä löytyy, toisaalta toivoo ettei olisi mitään mutta kuitenkin haluaisi tietää mikä tähän oikein auttaisi.

Haluan palaa omaan itseeni taas, olla energinen ja pystyä treenaamaan ja syömään terveellisesti. Musta tuntuu, että mulla menee joka toinen ateria aivan ohi tai syön mitä sattuu jonka kautta tietenkin paino nousee ja sekin sitten omalla tavalla stressaa. 

On semmonen olo että olisi jonkun muun kehossa ja se on aivan hirveä tunne. Oon aina ollut tosi tietoinen itsestäni ja tyytyväinen, tällä hetkellä tuntuu just siltä ettei ole mitään hajua kenen kroppa tämä on ja miksi se toimii näin huonosti. 

Huomasin myös alkuviikosta kun harjasin hiuksia miten paljon multa on tippunut tukkaa ja miten paljon se on mennyt poikki. Mulla on aina ollut naurettavan paksut ja vahvat hiukset joten tämä tuntuu jotenkin tosi pelottavalta, hiukset on aina ollut tosi iso osa mua. Olen erittäin tietoinen siitä, että stressi on yksi sellainen asia joka aiheuttaa juuri näitä mun oireita. Oon yrittänyt levätä, lukea, meditoida jne jne. Ja silti tämä flunssa ja olo ei lähde ja on vaan mälsä olo kokoajan. 

Samalla kun en tunnista tätä kehoa, en tunnista itseäni myöskään sisäisesti. Oon normaalisti se ilopilleri joka on tosi motivoitunut ja innoissaan elämästä ja kaikesta ympärillä ja edessä olevista asioista. Nyt herään monena aamuna ja mietin heti koska saisin laittaa vaan uudestaan nukkumaan ja monesti päivät on kyllä ollut yhtä selviytymistä. 

Tästä herää varmasti kysymys miksi en ole hakeutunut aiemmin lääkäriin ja moni ystävä onkin kehottanut mua menemään lääkäriin hakemaan apua esimerkiksi terapian muodossa. 

Tässä kerron teille yhden jutun miksi en ole edes yrittänyt, edellinen kokemus oli niin huono.

Viime vuonna tapahtui yks juttu jolloin olin todella maassa. Olin niin hukassa ja silloin ekaa kertaa ikinä hakeuduin lääkäriin  semmosen asian takia. Itkin aamusta iltaan, en nukkunut, en syönyt ja ei tehnyt mieli tehdä mitään. 

Soitin terveyskeskukseen että haluaisin päästä puhumaan lääkärille jos se vaikka pystyisi auttamaan mua ainakin nukkumaan, sain puhelimessa ajan johonkin muutaman päivän päähän. 

Kävelin terveyskeskukseen sisälle ja siinä odotteluhuoneessa meinasin oksentaa, koska mua ahdisti kaikki ihmiset niin paljon ja kun vihdoin ja viimein pääsin myöhässä lääkärin huoneeseen aloin vaan itkemään. Yritin varmaan 15 kertaa selittää asiaani, oli tosi vaikeaa puhua täysin tuntemattomalle ihmiselle joka oli selkeästi erittäin kiireinen ja se teki kaikkea muuta kun keskittyi siihen mitä mulla oli sanottavaa. Huoneessa kävi sen 15-20min aikana monta eri hoitajaa kysymässä neuvoja tai hakemassa jotain varmasti 5 kertaa jonka lisäksi lääkäri vastasi puhelimeen 2 kertaa. Mulla oli todellakin just semmoinen olo ettei mua kuunnella ja ettei musta välitetä ollenkaan. En syytä lääkäriä, hänkin kovasti pahoitteli kiirettä ja vaikka ymmärsin niin se tuntui silti erittäin pahalta. Lopuksi lääkäri sanoi mulle että kaikki ajat terapiaan on supertäynnä ja niihin on viikkojen jonoja, jos mulla käy hyvä tuuri voin ehkä saada jonkun yhden yksittäisen ajan parin viikon päähän. Hän kuitenkin halusi kirjoittaa mulle rauhoittavia sekä unilääkkeitä. 

Aivan todella hämmentyneenä mut tyrkättiin kotiin resepti kädessä.

Hain lääkkeet apteekista ja menin kotiin. Joo, kyllähän mä niillä nukuin sekä rauhoittavilla pystyin toimimaan normaalit asiat, tosin ne vei kaikki tunteet mukanaan. En oikeastaan tuntenut enään yhtään mitään ja hautasin kaiken jonnekin tosi syvälle lääkkeiden vaikutuksen alle. 

Kiitos luoja mun ystävä oli vaikeana aikana päässyt aikalailla heti puhumaan asioista semmoseen paikkaan kun Suomen Valkonauhaliitto. Soitin sinne ja pääsin heti seuraavana päivänä yksilökeskusteluun.  Nämä keskustelut auttoi mua tosi paljon, ne ei ollut kalliita ja tunsin aina oloni niin paljon paremmaksi kun lähdin kotiin. Kävin näissä ehkä 4-6 kertaa ja sitten koin jo olevani sen verran vahva että jaksan itse eteenpäin. Keskusteluissa puhuttiin myös siitä, miten mun kannattaa jättää lääkkeet syömättä ja tai ainakin vähentää niitä. Tällöin aloitin juuri treenaamisen Timon kanssa ja uskon, että sillä oli iso iso merkitys mun oloon ja etenemiseen. Treenaamisesta tuli mun pelastus.  

Jos mulla olisi varaa kävisin säännöllisesti terapiassa kokoajan, siinä on vaan jotain niin helpottavaa puhua suu puhtaaksi jollekin täysin tuntemattomalle ihmiselle joka on puolueeton. Tällä hetkellä tyydyn kuitenkin itse meditaatioon joka auttaa mua tosi paljon rauhoittumaan ja selkeyttämään ajatuksia. 

On mielestäni tosi harmi, että annetaan mielummin lääkkeitä vaikka kuinka paljon sen sijaan että ihmiset pääsisi puhumaan asioistaan. Puhuminen auttaa niin paljon ja vie eteenpäin. Lääkkeet on kuitenkin vaan hetkellinen hätä-apu siihen oloon. 

Toivon, että saan maanantaina selkoa tähän mun tilanteeseen ja jos sieltä ei mitään löydy niin laitan kaiken energiani siihen minkä osaan parhaiten; treenaamiseen. Treeni on mun henkireikä kaikesta, se asia joka auttaa mua eteenpäin ja se asia joka on mua itseäni. Jos mitään ei löydy olen myös päättänyt mennä täysiä eteenpäin ylös tästä kuopasta jossa oon ollut jo aivan liian pitkään. On aika olla taas onnellinen.

Nyt laitan seuraavaa joululeffaa pyörimään ja laitan tee-veden tulille. 

Toivotan teille kaikille ihanaa lauantaita <3

 


 

Tässä istuskelen sohvalla ja odottelen että telkkarista alkaisi mun all time lemppari ohjelma Leijonan luola. Läppärin vieressä mulla on lasi punaviiniä ja takkatuli lämmittää ennen saunaan menemistä. Sunnuntaina saavuin Leville ystäväni Saijan luo ja eilen ajeltiin tänne Kilpisjärvelle pariksi päiväksi. Tänään aamulla kun herättiin ihailtiin maisemia ikkunasta ja join varmaan pannullisen kahvia ja vaan tuijotin. Joskus vähän ennen 11.00 lähdettiin retkelle Saana-tunturille ja palattiin mökille vasta tunti sitten. Käytiin semmonen 8km lenkki kävelemässä, ehdittiin tietysti pysähtyä autiotupaan syömään voileivät ja juomaan termarikahvit :D Sää oli aivan mainio, tosin tuuli purasi poskista ajoittain aika reippaastikin.

 

Retkellä ehdin pohtia paljon asioita; Mitä minä haluan seuraavaksi? Olenko valmis mennä eteenpäin mun elämässä? Olenko valmis ihastumaan? Kaikenlaisia ajatuksia vilisi päässä ja jotenkin ympärillä olevat tunturit vahvisti kaikkia omia ajatuksia ja tuntemuksia. On tämä Lappi vaan uskomattoman kaunis paikka ja mulle just se paikka jossa voin kunnolla ladata akkuja. Suosittelen ehdottomasti etelän eläville tulemaan tänne joskus rauhoittumaan! Voin kertoa, että tekee hyvää matkustaa kotoa Lapin rauhaan ilman meikkipussia.

 

Retken jälkeen käytiin vielä mutka Norjassa ostamassa juustoa ja ajeltiin takaisin, nyt ohjelmassa on
vaan pelkkää iisiä. Reissusta tulossa vlogi tällä viikolla!

 

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

 

 


Martina on varmasti henkilö josta voi olla tosi monta mieltä. Oon joskus kuullut jonkun sanovan, että Martina olisi yksi suomen vihatuimmista julkisuuden henkilöistä. Tässä tulee kuitenkin mun mielipide kyseisestä henkilöstä.

Oon tavannut Martinan ensimmäisen kerran kun olin itse töissä Showroomissa aikoinaan. Silloin ei juteltu mitään, mutta jotenkin mä ajattelin heti että wow toi on jotenkin tosi siisti tyyppi. Tämä tunne ei johtunut mistään ulkonäköön tai työhön liittyvistä asioista, vaan se oli ihan puhtaasti se energia ja karisma joka teki vaikutuksen.

Aikaa vierähti ja hain mukaan Miss Helsinki kilpailuun, sain aika nopeasti vastaukseksi että oli kiva yllätys että hain mukaan. Harmi, etten löydä mistään sitä mun hakemusta, se olisi varmasti hauskaa luettavaa. :D 

No kuitenkin, pääsin mukaan kymmenikköön ja siitä alkoi matka kohti sitä kirkkainta kruunua. Finaalipäivän aamuna Martina järjesteli palkintoja ja kruunua lavan reunalla jolloin tokaisin Martinalle että toivottavasti on mitoittanut kruunun niin että se on mulle sopiva meinaan mä en lähde ilman sitä. 

Kruunaushetkenä Martina ojenteli palkintoja ja kuiskas mulle ’sä teit sen’. Mullahan oli syli tuossa vaiheessa jo valmiiksi aivan täynnä kukista ja palkinnoista, voitin myös lehdistön suosikin sekä vuoden tsempparin ja seiskan ihannetytön. En unohda tuota hetkeä ikinä. 

Koko mun vuosi hallitsevana Miss Helsinkinä oli yhtä hullun myllyä. Martina otti mut mukaan joka paikkaan ja muutenkin meistä tuli tosi läheisiä, olin esimerkiksi Martina ja Hengenpelastajissa ja käytiin myös Maltalla kuvausreissussa kaiken muun lisäksi.  Nyt 4 vuotta myöhemmin koen että Martina on ollut mulle kuin sisko tai jopa äitihahmo nämä kaikki vuodet, aina tsempannut mua kaikessa mitä oon tehnyt. Ja tsemppaa edelleen. 

Martina on rohkein ja ahkerin ihminen kenet tiedän. Maru tekee aina just niin miten itse haluaa ja ei pelkää mitä muut on mieltä, uskaltaa kokeilla uusia juttuja ja mennä kohti uusia tavoitteita vaikka matka sinne olisikin hankala. Martina on se semmonen ystävä jolle voi soittaa koska vaan ja aina saa jonkun hyvän neuvon tai apua jos sitä tarvii.

Arvostan ja ihailen Martinaa tosi paljon ja oon kaiken velkaa hänelle tästä elämästä minkä hän on mun kanssa mulle luonut. En voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen kaikesta. Syy miksi kirjoitan kokonaisen postauksen tästä on että taas mietin kuinka äärettömän kiitollinen ja onnellinen oon että saan tehdä sitä työtä mitä haluan. Tätä. Kirjoittaa blogia, nauhoittaa podcasteja ja leikkiä missimammaa. Kiitos <3

 


Hei kaikki ihanat ja tervetuloa mun uuteen blogiin. Tai no, blogi itsessään ei ole mikään ihan uusi – mutta platformi on. 

Oon superinnoissani, että olen saanut mahdollisuuden päästä bloggaamaan näin isolle sivustolle jossa monia huippuja kirjoittajia. Esimerkiksi Julia Toivolaa oon seurannut jo pitkään sekä Life of Siljan kanssa oon hiljattain ystävystynyt. 

Odotan innolla, mitä kaikkea tämä voi tuoda mukanaan.

No eikös ensimmäisen postauksen kuuluisi olla joku postaus jossa kerron itsestäni ja kuka olen? 

Täältä tulee. 

Olen Rosanna, 27 vuotta täyttänyt leijona-nainen. Mun suurin ylpeys elämässä on olla isosisko neljälle nuoremmalle sisarrukselle ja oon syntynyt pienessä kaupungissa nimeltä Haaparanta pohjois-ruotsissa. Pyydän jo etukäteen hirmuisesti anteeksi siitä, että näissä mun postauksissa tulee olemaan kirjoitusvirheitä. Joissain varmasti enemmän kuin toisissa. Mun äidinkieli on tosiaan ruotsi ja olenkin suomea oppinut ihan kunnolla vasta kun muutin Ouluun lukioon. 

Muutin kotoa 15 vuotiaana mun kilpatanssi-harrastuksen perässä Ouluun josta päädyin Leville josta päädyin tänne Helsinkiin 2012. 

Yritän pitää tämän postauksen ja mun taustahöpinät lyhyenä, tosin oon just semmonen ihminen joka selittää asioita aina 10 kilometrin matkan päästä koska on aina vaan niin paljon sanottavaa. 

Voin joskus myöhemmässä vaiheessa kertoa enemmän vuosista Oulussa sekä Levillä. 

2012 muutin tosiaan Helsinkiin ja työskentelin tarjoilijana. Menin silloiseen Namuun töihin ja siellä aloinkin yllättäen tiskin takana olemisen sijaan tekemään pöytiinmyyntiä, eli hostausta. Asiat eteni ja olinkin yhtäkkiä VIP Manager ja pyörittelin pöytiä ja vieraslistoja aikalailla itsenäisesti. Voitte varmaan arvaa että tästä työstä olisi paljon kirjoitettavaa, mutta jätetään ne höpinät toiseen kertaan. 

2014 päätin hakea Miss Helsinki kilpailuun. Pitkän kiertueen ja kovan duunin jälkeen se työ palkittiin ja minusta kruunattiin 9.1.2015 Miss Helsinki.

Miss Helsinki on ollut mulle todella iso käännekohta mun elämässä. Tänä keväänä allekirjoitin sopimuksen brändistä Miss Helsinki ja kilpailu on kokonaisuudessaan minun osakeyhtiön RK Promotions Oy alla ja vastaan itse periaatteessa kaikesta perseestä perämoottoriin. Tämä on työ joka vaati paljon, mutta joka antaa vielä enemmän. 

Tällä hetkellä tuotan materiaalia minun sosiaalisen median kanaviin työkseni. Tämä on mun UNELMADUUNI. Kaikkea mahdollista olenkin ehtinyt kokeilemaan ja näistäkin voin kertoa lisää jossain vaiheessa. 

Ihmisenä olen ehkä hieman väärinymmärretty ja palaan tähän myöhemmin tässä postauksessa. Oon tyyppi joka on äärettömän herkkä ja joka antaa vaikka kuun taivaalta jos joku läheinen pyytää. Mulla on tosi kova kuori, josta olenkin vasta tänä kesänä pystynyt pikkuhiljaa luopumaan. 

Tällä hetkellä elän sinkkuna koirani kanssa, sekä ihanan kämppikseni Jessican kanssa Ullanlinnassa kolmiossa. Vielä keväällä olin onnellisesti parisuhteessa aivan ihanan miehen kanssa jonka kanssa suunniteltiin yhteistä elämää. Mutta niin ne tilanteet vaan muuttuu ja olenkin paljon puhunut tästä erosta ja siitä miten se on vaikuttanut muhun. Voin käsi sydämellä sanoa, etten ole päässyt erosta vieläkään yli vaikka siitä on jo joku 8kk. 

En halua mihinkään mun kanavaan tuottaa materiaalia joka olisi pelkkää kiiltokuvaa. Oon ihminen, joka on välillä loukkaantunut, joka on välillä darrassa ja joka ei aina ole hyvä esikuva. Se on aitoa ja se on elämää. 

2015 kun voitin Miss Helsingin lähdin pää edellä mukaan kaikkeen. Pelkäsin, että jos en lähde mukaan kaikkeen niin mua ei haluta mihinkään. Tein virheitä kun lähdin mukaan tiettyihin tositv-formaatteihin jotka ei millään tavalla tuonut mun hyviä puolia esiin ja tämän takia olen monessa asiassa väärinymmärretty. Ihmiset on saanut minusta väärän kuvan sekä näiden ohjelmien että muiden sotkujen seurauksena. Yritän aina ajatella, että ihmisille pitää antaa mahdollisuus vaikka onkin tehnyt virheitä. Jokainen tekee virheitä ja se on inhimillistä. En kuitenkaan kadu mitään, onhan nämä kaikki asiat tuonut mut tähän hetkeen.

Mulle elämässä on tärkeää perhe ja ystävät, terveys, itsensä kehittäminen, määrätietoisuus ja unelmat. Näiden asioiden lisäksi rakastan irtokarkkeja ja villasukkia sekä kirjojen lukemista. Uskon ikuiseen rakkauteen ja mun suurin unelma on saada olla äiti samaan aikaan kun se suurin unelma on olla menestynyt uranainen. Miten nämä kaikki asiat sitten meneekään yhteen? Seuraamalla mua ja lukemalla tätä blogia, pääset mukaan tälle matkalle joka on mun elämä. 

 

Sylintäydeltä rakkautta, 

Rosanna


Multa on niin monta kertaa kysytty mun tatuoinneista että nyt tulee postaus joka on vaan niistä!

Mulla on 8 pientä tatuointia. Oon aina tykännyt pienistä tatuoinneista enkä isoa uskaltaisi ottaa enkä itseasiassa haluaisi. 

Ensimmäisen tatskan oon ottanut ysiluokan luokkaretkellä Tallinnassa. Ilman lupaa tietysti, mutta mun bestis otti myös ja kahdestaan meillä oli kunnon kikattelukerho meneillään kun asia yhtäkkiä keksittiin. Mä onneksi tajusin tehdä tatskasta tosi pienen ja oikeasti huomaamattoman, ois voinut käydä hassustikin. Ja Rosie on kuitenkin lempinimi jonka oon saanut äitiltä, kukaan muu ei kutsu mua Rosieksi kun minun mamma. Osa luokkakavereista otti kyllä kaikenlaisia otoksia :D

Toisen tatuoinnin otin saman kaverin ja äitin kanssa Thaimaassa kun oltiin kolmestaan reissussa 2009. Tämän sanoma on edelleen mulle kyllä pätevä ja uskon siihen, mutta itse tatuointi olisi ehkä voinut olla kauniimpi. :D Ja paikka oli hirveä, sattu ihan jumalattomasti ja sen takia en ole uskaltanut korjata tuota – vaikka onkin monta kertaa käynyt mielessä. 

Seuraava tatska jonka otin oli tämä Kärlek tatuointi. Sen otin mun exän kanssa Thaimaassa meidän ensimmäisellä yhteisellä lomamatkalla. Idea lähti siitä, että se sana muistuttaisi mua siitä mikä on tärkeää elämässä ja tietysti vasta rakastuneena se tuntui vielä paremmalta idealta. Tämä on kyllä mielestäni tosi kaunis ja en kadu päivääkään. Vaikka tuolloin meinasin oksentaa ja pyörtyä kun tatuointia tehtiin, jännitykseen ei kannata juoda neljää mojitoa.. Protip. 

Sitten olikin varmaan kruunun vuoro. Tämän halusin kuvastamaan mun missivuotta ja mitä kaikkea se on mulle tuonut mun elämään. Tämän oon tehnyt Jyväskylässä exän tutulla. En todellakaan kadu tätä, hienoja muistoja jotka on kaikki johtanut tähän päivään ja tähän elämäntilanteeseen. Kiitollinen jokaisesta päivästä kun olen saanut edustaa Miss Helsinkiä.

Risti oli kauan aikaa semmonen minkä haluan ja vihdoin laitoin sen tuossa keväällä. Se kuvastaa mulle uskoa ja toivoa. Kuvastaa mulle Jumalaa ja uskontoa semmoisena kun sen näen. Sanoisinko, että hienoin tatuointi mikä mulla on. Olen aiemmin puhunut siitä, että koen olevani uskovainen. Mun mielestä jokainen saa uskoa mihin haluaa ja millä tavalla haluaa. Tietysti satuttamatta muita.

Sitten tatuoin mun sormeen T kirjaimen kun olin Mailiksen kanssa Rhodoksella, se oli ehkä osittain päähänpistos tarpeeksi monen viinilasin jälkeen ja toisaalta se oli niinkun olen sanonut – when you know you know ja niin uskoin niin paljon.. En edelleenkään kadu sitä, vaikka se onkin nyt peitetty. Tulen kuitenkin aina tietämään mikä se alunperin oli ja miksi se on tehty. Sormeen tatuoin samalla sen niskan ristin kanssa tuon leijonan horoskooppimerkin. Sen halusin koska se taas kuvastaa mua tosi paljon ihmisenä, oon tosi tyypillinen leijona-nainen.

 

Nyt viimeisimpänä tatuointina tatuoin mun sisarusten nimet; Rudolf, August, Arthur, Klarissa & ****. Viimeisen nimen jätän pois kunnioittaakseni mun perheen sijaislapsen yksityisyyttä. Tämä tatuointi yksinkertaisesti sen takia että mun sisarukset on mulle kaikki kaikessa. Aina. 

Tulen varmasti vielä ottamaan lisää tatuointeja, haluan joskus mun lapsen nimen rintaan ja ’mamma & pappa’ tatuoinnin haluan myös jossain kohtaan, pitää vaan miettiä se sopiva paikka. Ja varaa se aika :D 

Kiitos, että luit tämän postauksen! Näitä multa kysytään niin useasti että nyt on ainakin kaikki kerätty yhteen paikkaan.  Blogin puolella tulossa kivoja uutisia tässä lähi-aikoina.. Niistä lisää myöhemmin.

Ihanaa keskiviikkoa just sulle <3

 

 


adf.track(546989, ’07_2018_RosannaKulju_testi2′);

Kateus. 

En tiedä miksi musta tuntuu että kun syksy saapui niin saapui myös järjetön kateus ja ilkeys. Ehkä se on tämä harmaus ja pimeys joka tekee ihmisen mielelle tepposia ja muuttaa ajatusmaailmaa negatiiviseksi. 

Musta tuntuu, että ihmiset oikein odottaa koska joku julkkispariskunta eroaa, koska joku menettää kaikki rahansa tai tekee jonkun muun virheen. Jotta pääsisi kimpassa solvaamaan ja haukkumaan ihmisten epäonnelle. 

Hyi. Mua oksettaa tuollainen ajattelutapa. 

Tänään aamulla kun kävin tankkaamassa ja menin sisälle maksamaan näin ovessa molempien suomen suurimpien medioiden lööpit. Sama lööppi. Samasta pariskunnasta. Sara ja Roope eronnut luki kissankokoisilla kirjaimilla. Ettei nyt varmasti mene keneltäkään ohi. Eikö meillä suomessa oikeasti ole mitään järkevämpää lööppiaihetta? Tällä en tarkoita, että kyseinen pariskunta olisi turha vaan että eroaminen on heidän OMA asia, vaikka ovat julkkiksia.Oma ero tuoreessa muistissa voin sanoa, että kyllä se eroaminen on tarpeeksi raskasta ilman kenenkään mielipiteitä ja katseita/kommentteja. Julkinen henkilö on kuitenkin myöskin ihan oikea ihminen jolla on tunteet ihan samalla tavalla kun naapurin Ritvalla. 

Jos joku epäonnistuu jossain, niin siitä tehdään heti aivan hirveä haloo mediassa jonka jälkeen ihmiset kokee sen oikeutetuksi kommentoida ja solvata asiaa/ihmistä. Mitä vittua? Miksi haluaisit käyttää energiaasi siihen, että kirjoitat negatiivisia asioita jostain sinulle tuntemattomasta ihmisestä? 

Kun finalistit julkaistiin (sekä Miss Helsinki että Miss Suomi) niin kävi sama mikä käy joka vuosi. 

Sadat suomalaiset tulee iltapäivälehtien kommenttiosioihin kertomaan kuinka kadultakin löytyy kauniimpia tyttöjä kuin osallistujat jotka juuri esitelty. Siellä haukutaan mikä ehditään ja haukutaankin aivan ihmeellisiä juttuja kuten esim; ’ompas tuolla seiskalla korkea hiusraja’ ’no huhhu mitkä hörökorvat tuolla kakkosella’. U get the point. Kommentit on tuota luokkaa ja tasoa, ehkä 2% kommenteista on positiivisia. 

MIKSI haluat kommentoida negatiivista? Onko se sen takia että ’minullahan on oikeus kommentoida ja kertoa mielipiteeni’? Ja perustelet näin ’no mitäs haki missikilpailuun jos ei halua olla arvostelun kohteena’. Ehh. Jos ajattelet näin, olet idiootti.

Mä en ole itse ollenkaan semmonen, että haluaisin tarkoituksella satuttaa tai loukata jotain muuta ihmistä – oli se sitten mun tuttu tai joku ihan tuntematon. Jos mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa niin olen mielummin hiljaa (vaikka olisikin vaikeaa) ja jos voin jotenkin omalla käytökselläni välttää jonkun ihmisen loukkaamisen niin varmasti toimin niin. Mä en hyödy siitä mitään, että jollekin tulee paha mieli. Vaikka se olisikin esimerkiksi loukannut minua – tahallaan tai ei. 

 

Jokaikinen negatiivinen ajatus jonka ajattelet on pois niistä positiivisista. Haastan jokaisen tämän postauksen lukijan heräämään huomenna aamulla ja miettimään herätyskellon soidessa miten mahtava päivä on tulossa. Alat heti aamusta hymyilemään ja jatkat vaan sitä vaikka tuntuu hassulta ekaksi. Mä lupaan, se tarttuu oikeaksi hymyksi. Kun katsot peiliin mietit kolme asiaa mitä rakastat itsessäsi ja sanot ne ääneen, tämän jos teet tarpeeksi monena aamuna niin sekin tarttuu. Mä kuuntelen joka aamu Spotifysta jotain rauhallista chilliä musaa, esimerkiksi morning coffee on yks mun lemppari soittolistoista. Se saa mut jotenkin niin hyvälle tuulelle ja virittää mut siihen sen päivän modeen. 

Mun on pakko sanoa, että suomen pitäisi ottaa hieman kyllä mallia ruotsin some-maailmasta. Siellä ’kaikki’ influencerit, näyttelijät jne muut julkiset henkilöt jeesaa toisiaan ja nostaa toisiaan. Miksi sitä tehdään suomessa niin vähän? Esimerkiksi Alona ja Monna on mulle semmosia joiden kanssa pelaa tosi hyvin ’yhteistyö’. Tietty me ollaan ystäviä, mutta jos toinen keksii toiselle jonkun kivan jutun niin ottaa heti yhteyttä. Esimerkiksi mulle vaikka tarjottaisi jotain yhteistyötä mikä ei sovi mulle niin ehdotan heti vaikka esim tässä tapauksessa Alonaa, tai jos tarviin jonkun median edustajan sähköpostin kenen kanssa vaikka Monna tehnyt hommia, niin voin sen pyytää Monnalta. Ymmärrätte mitä yritän sanoa.

Suomessa monesti ajatellaan että se on jotenkin sinulta pois jos autat muita, että se jotenkin vähentäisi sinun töitä tai huonontaisi sinun mainetta jos autat muita. Uskon, että on paljon semmosia ryhmiä joissa autetaan toisiaan tosi paljonkin, ne on sitten vaan niin omia klickejä joihin ns ulkopuolisten on aivan turha yrittää. Välillä vaikuttaja tapahtumissa tuleekin semmoinen olo, että olisi palanut takaisin yläasteelle ja en oikein tiedä mihin ryhmään kuuluu. Mähän saatan mennä tapahtumiin vaikka yksin, enhän kuitenkaan ujoimmasta päästä ole ja olen reipas tutustumaan ihmisiin. Jos ne vaan antaa mahdollisuuden. 

 

Tähän loppuun tämän erittäin sekavan avautumisen jälkeen haluan vielä mainita yhdestä jutusta. 

Laitoin eilen yhden quoten mun storyyn, rakastan kaikkia mietelauseita mutta tämän sanoma on erityisen hyvä. Tässä kyseinen quote.

Pyydän sua oikeasti keskittymään ja lukemaan tämän ajatuksella;

I love being horribly straightforward. I love sending reckless text messages (because how reckless can a form of digitized communication be?) and telling people I love them and telling people they are absolutely magical humans and I can’t believe they really exist. I love saying, ’Kiss me harder’ and ’You’re a good person’ and ’You brighten my day’. I live my life as straight-forward as possible.

Because one day, I might get hit by a bus.

Maybe it’s weird. Maybe it’s scary. Maybe it seems downright impossible to just be – to just let people know you want them, need them, feel like, in this very moment, you will die if you do not see them, hold them, touch them in some way whether its your feet on their thighs on the couch or your tongue in their mouth or your heart in their hands.

But there is nothing more beautiful than being desperate.

And there is nothing more risky than pretending not to care.

We are young and we are human and we are beautiful and we are not as in control as we think we are. We never know who needs us back. We never know the magic that can arise between ourselves and other humans.

We never know then the bus is coming. 

Tämä quote merkitsee mulle tosi paljon. Tällä hetkellä ja noin muutenkin. 

Itse haluan olla suora ja rehellinen, sekä ennen kaikkea vilpitön ihmisille. Jos näen kaupungilla jonkun ihmisen jolla on vaikka tosi kivat hiukset niin huikkaan hei ompa sulla kivat hiukset. Ihmiset tosin monesti hämmentyy moisesta käytöksestä aika paljon, varmaan just sen takia että me kehutaan toisiamme spontaanisti tosi harvoin. Tässä haastan sut ilahduttamaan jotain ihmistä ainakin yhden kerran päivässä juuri jollain pienellä kauniilla kommentilla. Niistä tulee aina itselle ihan superhyvä mieli kun näkee miten toinen ilahtuu!

Toi että ’I love telling people I love them and telling people they are absolutely magical humans’ on niin totta. Haluan, että jokainen mulle tärkeä ihminen TIETÄÄ että on mulle tärkeä ja että arvostan. Mielummin jankutan sitä, kun etten koskaan kertoisi että rakastan tai välitän.

Tämä pätee sekä ystäviin että miehiin. En halua pelaa pelejä kenenkään kanssa enkä todellakaan mitään kissahiiri leikkiä siitä onko kiinnostunut vai eikö ja voiko koodaa vai eikö. Mä oon aina mielummin liian rehellinen ja jos se tarkoittaa, että menetän jonkun ihmisen niin so be it. Silloin se ei muutenkaan olisi toiminut tai ollut mulle tarkoitettua. 

Aitous kantaa pisimmälle aina. Ja täällä eletään vain tämä yksi ainoa kerta. Tämä yksi ainoa kerta jonka meinaan elää täysillä jokaikinen päivä. Miten sä haluat viettää sun elämäsi?

Kuvat: Juho Tirkkonen, vaatteet saatu JDsports.fi