Millaista elämä olisi ilman nettiä?

Postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä DNA kanssa.

Hetki sitten DNA haastoi mut kaupallisessa yhteistyössä kertomaan mihin kaikkeen käytän nettiä. Listasin siihen postaukseen esimerkiksi töiden tekemisen, hömppäsarjojen katsomisen ja musiikin kuuntelun. Mietin myös mitä tekisin ilman nettiä ja aika nopeasti tulin siihen lopputulokseen, että empä oikeastaan hirveästi mitään ja, ettei mulla edes olisi töitä ilman nettiä. 

Oon tosi riippuvainen mun puhelimesta ja netistä ylipäätään. Tänä päivänä kaikki liput (esim. julkisen liikenteen matkaliput/ leffaliput jne.) tulee sähköisenä sun puhelimeen ja on oikeasti hankalaa olla ilman puhelinta pidempiä aikoja. Olin viime kesänä Mielen Päällä -retriitissä ja siellä oltiin kolme päivää ilman puhelinta mikä oli lievästi sanottuna haastavaa. Ei mitään yhteyttä ulkomaailmaan, vaan idea oli juuri se, että siellä rentoudutaan ja keskitytään meditaatioon ja itsensä tutkiskeluun. Tosin oli helpottavaa huomata, miten se maailma siellä somessa pysyy, vaikka sä otat breikin. Sen retriitin jälkeen en oo ollut kertaakaan ’noin pitkään’ ilman puhelinta ja nettiä. 

Oon yrittänyt nyt päästä siitä pois, että illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä kattoo puhelinta ja oon pyrkinyt pitämään 30 min ennen nukkumaan menoa ruuduttomana. Oon huomannut, miten se vaikuttaa mun uneen, luenko kirjaa vai vaihtoehtoisesti plärään somea ennen nukahtamista. 

 

Jos nettiä ei olisi, niin mulla ei olisi esimerkiksi töitä. :D Ainakaan tämän alan hommia mitä nyt teen. Silloin olisin varmasti takaisin ravintolahommissa jossain muodossa ja tekisin enemmän tapahtumia hostessina. Jos ei olisi nettiä eikä hömppäohjelmia, niin lukisin varmasti paljon enemmän.

 

Jos ei olisi nettiä, niin ihmiset puhuisi enemmän. Mulla oli yhdesti puhelin korjauksessa ja kävin kotoa hakemassa lompakon sillä aikaa, kun odottelin että puhelin on valmis. Mulla ei ollut kelloa, kyselin tuntemattomalta mummelilta pysäkillä, mitä kello on, kun odotin bussia ja sitten me juteltiin koko matka. Aivan ihana kohtaaminen, josta jäi niin hyvä mieli ja tätä ei olisi valitettavasti ikinä tapahtunut, jos mulla olisi ollut mun puhelin. Oisin luultavasti plärännyt puhelinta, enkä edes huomannut koko mummelia sen enempää. Hirveää sanoa, mutta totta. 

Koska kuitenkin teen tosi paljon asioita siellä internetin ihmeellisessä maailmassa, niin haluan kyllä, että netti on nopea ja toimiva eikä takkuile. Esimerkiksi mulle on tärkeää, että pystyn olemaan tekemisissä Skypen kautta mun veljen kanssa, joka asuu Manillassa ilman, että netti on hidas ja en saa puheesta selvää. Totean tähän postauksen loppuun, että kyllä netillä on nykypäivänä todella iso vaikutus meidän kaikkien elämään. Mihin kaikkeen sä käytät nettiä ja, koska olit viimeksi kokonaisen päivän ilman puhelinta?

 

 

 

 


No Comments

Post A Comment