Kuulumisia ja parhaan ystävän hyvästit

Heippa tänne blogin puolelle. On tänne jo pitkään pitänyt kirjoitella kuulumisia. Ollut siis ihan hullu kesä duunien suhteen ja oon sykkinyt ihan joka suuntaan sekä Miss Helsingin karsintojen merkeissä, mun yrityksen henkilöstövuokrauksen merkeissä ja sitten vielä omissa merkeissä. Eli kaikenlaista! Yhtäkkiä kesä oli ohi ja oli elokuu ja festarikesä päättyi vihdoin Blockfesteille jonka jälkeen missit julkistettiin ja yhtäkkiä mun podcast vaihtoi alustaa. Haipakkaa haipakkaa. 

Nyt oon just kotiutunut Helsinkiin parin päivän jälkeen kotona pohjoisessa. Ollut kyllä semmoset pari päivää, että oksat pois. 

Lauantaina olin finalistien kanssa Tampereella keikalla ja sunnuntaina aamulla suuntasin junalla kohti Haaparantaa saattamaan mun vanhemman koiran Theon viimeiselle matkalleen. Itkin tietysti koko matkan junassa ja vielä autossa junalta kohti mamman kotia. Mamma soitti mulle monta kertaa sillä 40min matkalla, että nyt ei ole enään paljoa. Minun isi painoi tietysti kaasua niin paljon kun pystyi ja juoksin takapihalle ovet paukkuen kun päästiin vihdoin perille.. Mikään matka ei oikeasti oo ikinä tuntunut noin pitkälle. Siellä hän oli käärittynä vilttiin terassin sohvalla hengittäen tosi raskaasti. Theo viimisillä voimilla katsoi mua ja tietysti purskahdin itkuun ja ristin kädet heti. Yritin sanoa Theolle, että saat päästää irti – oon täällä nyt. Uskon nimittäin, että se odotti mua.. Hypättiin autoon ja ajettiin eläinlääkäriin, koska ei se halunnut luovuttaa itse vaikka se olisi ollut meidän koko perheen suurin toive että olisi jättänyt omalle pihalle.

Meidän viimeiset hetket yhdessä ennen matkaa eläinlääkäriin..

..näin muistan sinut <3

 

Matkalla elänilääkäriin hengitys rauhoittui ja rukoilin jumalalle että ota Theo, aika on tullut.. Käärittynä vilttiin mun ja mamman sylissä se nukahti sitten pois eläinlääkärissä ja en kyllä oo ikinä kokenut mitään niin kamalaa, kun että sun parhaan ystävän hengitys vaan päättyy. Yhtäkkiä se ei vaan ole siellä enää. 

Matkalla kotiin autossa oli hiljaista. 

Koko seuraavat pari päivää mä vaan makoilin tukka sekaisin sohvalla ja katoin sarjoja ja söin herkkuja. Me kaikki maattiin. Vähän väliä joku nousi ylös viedäkseen koiraa pissalle tai antamaan ruokaa.. Kunnes muistettiin. Ja niin kyyneleet valui uudestaan. 

Tämä maailman hienoin koira on nyt poissa, minun paras ystävä Theo – lepää rauhassa rakas. Kiitos luoja mulla on vielä Winston joka on Theon poika, pahana puolena se, että tämä on pian edessä uudestaan Winstonin ollessa jo 10 vuotta. Molemmat elänyt hienon elämän ja saanut kaiken mahdollisen rakkauden mitä ihminen vaan voi antaa. Elämää tämä vain on ja elämässä tulee vastoinkäymisiä ja surua, niin se vaan on.. 

Tyhjä tunne sydämessä palasin Helsinkiin ja kyyneleet valuen halasin Winstonia, kun hain sen hoidosta Katalta. Tulevalla viikolla on luvassa vihdoin hiukan rauhallisempi viikko – ehdin jopa tekemään jotain muuta kuin töitä. Ehdin jopa treenaamaan ja pääsen takaisin omiin rutiineihin, mun työssä tosin on jotain hässäkkää joka viikko eikä se ihan rutiini rutiinii ole ikinä. Enkä sellaista toisaalta haluaisikaan. 

Syksy tuo tullessa aika paljon kaikenlaista työn saralta, mutta ennen kaikkea pimeneviä iltoja kynttilänvalossa ja lempparileffoja, punaviiniä ja kovia treenejä. Rakastan. Elämä on tässä ja nyt. 

Tästä pääset muuten uuden podcastin kimppuun <3

 


No Comments

Post A Comment