Moni on kysellyt ja kyseenalaistanut mun valintaa autosta. Ostin kolme viikkoa sitten uuden auton, semmoisen auton josta oon unelmoinut jo vuosia.

Kolme vuotta sitten sanoin Land Roverin keikalla mun työkaverille Minnalle, että sitten kun mulla menee hyvin niin ostan Range Roverin. Siinä se nyt olisi. Vaikka auto tai mikään muu materia ei saisi olla mikään menestyksen mittari (eikä ole) niin kyllä voin sanoa, että mulle se jollain tavalla kuitenkin on. Se on kaiken kovan duunin tulos ja se on multa itselleni kiitos itselleni kaikista niistä kahden tunnin yöunista keikkojen välissä ja niistä jokaisesta hetkestä kun on tuntunut, että duunia on vaan yksinkertaisesti enemmän mitä ehtii tekemään.

Ostin vuosi sitten MINIn countrymanin, eli isoimman MINIn mitä on ja rakastuin siihen heti. MINI on ollut tosi hyvä auto ja sinne mahtuu ihan sairaasti tavaraa, suosittelen sitä autoa erityisesti ihmisille joilla on koira. Takatila on tosi iso ja koiralla on tosi mukava olla kyydissä koska näkee joka suuntaan hyvin. Winston ei makoile autossa, vaan istuu joten se tykkäsi tuosta tosi paljon. MINI oli muuten täydellinen – neliveto ja aivan uusi kaikilla mahdollisilla lisävarusteilla. Ajoin auton ulos liikkeestä ja jo silloin mua hiukan häiritse se fakta, että se oli manuaali eikä automaatti. Manuaalilla pärjää enemmän kuin hyvin jos ei asu keskustassa ja jos ei tarvitse jatkuvasti vaihtaa vaihteita. Keskustassa se on kuitenkin aika painajainen varsinkin ruuhka-aikoina. Mun vasen pohje on oikeasti isompi mitä oikea :D

Noin kaksi kuukautta sitten laitoin instaan, että nyt olisi ostohousut jalassa ja hei myykää joku mulle auto. Muhun otti yhteyttä BayernCarin toimari Joni ja ehdotti, että voisi katsoa mulle sopivaa autoa heiltä. Todella todella moni muukin tarjosi mulle autoja, mutta mikään ei tuntunut kuitenkaan just oikealta. Kiitos kuitenkin kaikille jotka tarjositte ja yrititte etsiä mulle sitä sopivaa autoa, arvostan teidän aikaa tosi paljon <3

Kerroin Jonille mikä mun budjetti on ja minkälaista etsin, kerroin myös mikä se ultimaattinen haave on eli Range. Joni vastas mulle aina nopeasti viesteihin ja muutenkin jaksoi vastata kaikenlaisiin kuysymyksiin joita mulla oli aika paljon noin yleisesti. Kun Range löytyi ja sitä tuotiin Saksasta niin voin kertoa, että kyynel meinasi vierähtää poskelle – siinä se nyt sitten olisi vihdoin. En voinut uskoa, että saisin sellaisen auton itselleni ja minä yksin. Tässä auton ostossa pysyin mun budjetissa, sain unelmien auton ja kaiken lisäksi äärettömän hyvää palvelua. KAUNIS KIITOS Bayern, että löysitte mulle tämän uuden beben! Voin kyllä suositella kyseistä autoliikettä ihan käsi sydämellä. Tosi hieno liike, hyvä panostus someen ja paljon hauskoja tempauksia.

Mä en ole saanut mitään erikoisempia alennuksia (muuta kuin ne mitä muutenkin neuvotellaan aina autokaupoilla :D) ja mua ei ole pyydetty postaamaan mitään ylistys-postausta. Haluan kuitenkin itse suositella, koska sain niin hyvää palvelua ja oon niin superhappy Range Rover lady! Ennen kuin joku ottaa selvää kuka auton omistaa, niin olen sen ottanut rahoituksella, kuten kaikki normaalit ihmiset ja auto ei ole minun yrityksen vaan minun oma. Mitä auto maksoi? Sanotaanko näin, että maksoi ihan tarpeeksi MUTTA on sen arvoinen. Multa on myös kysytty mihin tarviin autoa, kun asun Ullanlinnassa, niin tarviin autoa Miss Helsinki kilpailun vetämiseen, mun auton takakontti näyttää aikalailla tältä puolet vuodesta :D Ja muutenkin mun porukat asuu pohjoisessa ja ajelen sinne tasaisin väliajoin. + mulla on aina vaan ollut auto, pohjoisessa ’kaikilla’ on auto, oon kasvanut siihen.

Kyllä autoissa on vaan jotain erikoista, se tunne kun se lähtee kun painat kaasua on jotain tosi spessua! Tällä kyllä kelpaa <3


Postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä DNA kanssa.

Hetki sitten DNA haastoi mut kaupallisessa yhteistyössä kertomaan mihin kaikkeen käytän nettiä. Listasin siihen postaukseen esimerkiksi töiden tekemisen, hömppäsarjojen katsomisen ja musiikin kuuntelun. Mietin myös mitä tekisin ilman nettiä ja aika nopeasti tulin siihen lopputulokseen, että empä oikeastaan hirveästi mitään ja, ettei mulla edes olisi töitä ilman nettiä. 

Oon tosi riippuvainen mun puhelimesta ja netistä ylipäätään. Tänä päivänä kaikki liput (esim. julkisen liikenteen matkaliput/ leffaliput jne.) tulee sähköisenä sun puhelimeen ja on oikeasti hankalaa olla ilman puhelinta pidempiä aikoja. Olin viime kesänä Mielen Päällä -retriitissä ja siellä oltiin kolme päivää ilman puhelinta mikä oli lievästi sanottuna haastavaa. Ei mitään yhteyttä ulkomaailmaan, vaan idea oli juuri se, että siellä rentoudutaan ja keskitytään meditaatioon ja itsensä tutkiskeluun. Tosin oli helpottavaa huomata, miten se maailma siellä somessa pysyy, vaikka sä otat breikin. Sen retriitin jälkeen en oo ollut kertaakaan ’noin pitkään’ ilman puhelinta ja nettiä. 

Oon yrittänyt nyt päästä siitä pois, että illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä kattoo puhelinta ja oon pyrkinyt pitämään 30 min ennen nukkumaan menoa ruuduttomana. Oon huomannut, miten se vaikuttaa mun uneen, luenko kirjaa vai vaihtoehtoisesti plärään somea ennen nukahtamista. 

 

Jos nettiä ei olisi, niin mulla ei olisi esimerkiksi töitä. :D Ainakaan tämän alan hommia mitä nyt teen. Silloin olisin varmasti takaisin ravintolahommissa jossain muodossa ja tekisin enemmän tapahtumia hostessina. Jos ei olisi nettiä eikä hömppäohjelmia, niin lukisin varmasti paljon enemmän.

 

Jos ei olisi nettiä, niin ihmiset puhuisi enemmän. Mulla oli yhdesti puhelin korjauksessa ja kävin kotoa hakemassa lompakon sillä aikaa, kun odottelin että puhelin on valmis. Mulla ei ollut kelloa, kyselin tuntemattomalta mummelilta pysäkillä, mitä kello on, kun odotin bussia ja sitten me juteltiin koko matka. Aivan ihana kohtaaminen, josta jäi niin hyvä mieli ja tätä ei olisi valitettavasti ikinä tapahtunut, jos mulla olisi ollut mun puhelin. Oisin luultavasti plärännyt puhelinta, enkä edes huomannut koko mummelia sen enempää. Hirveää sanoa, mutta totta. 

Koska kuitenkin teen tosi paljon asioita siellä internetin ihmeellisessä maailmassa, niin haluan kyllä, että netti on nopea ja toimiva eikä takkuile. Esimerkiksi mulle on tärkeää, että pystyn olemaan tekemisissä Skypen kautta mun veljen kanssa, joka asuu Manillassa ilman, että netti on hidas ja en saa puheesta selvää. Totean tähän postauksen loppuun, että kyllä netillä on nykypäivänä todella iso vaikutus meidän kaikkien elämään. Mihin kaikkeen sä käytät nettiä ja, koska olit viimeksi kokonaisen päivän ilman puhelinta?

 

 

 

 


Aamulla istuin Espresso Housessa kahvilla ennen Riannon mediapäivää ja laitoin siitä kuvan mun storyyn. Sonja sitten vastasi, että hei hei oot mun kotikadulla. Ja niinhän mä olinkin. Jatkoin hommia ihan rauhassa ja yhtäkkiä pörröinen meikitön Sonja ilmestyy mun viereen juomaan kahvia ja höpöttämään. Se oli ihana tunne. Niin vaivatonta ystävyyttä. <3

Innostuin siksi vähän kirjoittamaan kavereista ja ystävistä. Kaikki on erilaisia ja ajattelee näistä asioista eri tavalla, mutta tässä tulee mun tämän päivän mietteet.

Mä oon aina ollut avoin ihminen ja koen, että muhun on helppo tutustua ja mulla onkin tosi paljon tuttuja. Oon kuitenkin sitten sellainen, että oon hyvin varovainen ja voisiko sanoa ’valikoiva’ sen suhteen ketä päästän oikeasti lähelle. Mulla on paljon semmosia kavereita, joiden kanssa voin pitää hauskaa ja kuullaan silloin tällöin, mut ikinä ei oikeastaan puhuta mistään hirveän syvällisistä asioista. Ja se on ok.  Sitten on ystäviä, joiden kanssa oon tekemisissä välillä enemmän ja välillä vähemmän ja me voidaan puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Mä en koe, että mun täytyy olla joka päivä tai edes joka viikko tekemisissä mun ystävien kanssa. Riippuu niin hirveästi aina elämäntilanteesta miten on aikaa ja näin pois päin, mutta se ei tarkoita ettei oltaisi enää ystäviä jos välillä on kiireisempää. Aina kun nähdään ja kuullaan, niin jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin ja hyvä niin. En ole itse sellainen ihminen jolla on vaan yksi bestis jonka kanssa tekisin kaiken. Välillä toki voi olla niinkin jos on jonkun kanssa enemmän tekemisissä. Esimerkiksi viime vuosi meni aikalailla Jessican kanssa käsikynkässä niin samanlaisten elämäntilanteiden takia ja okei, me asuttiin myös yhdessä :D

 

Esimerkiksi Saija jonka luettelen ihan mun sydänystäväksi ja ’varamutsiksi’ asuu Levillä. Me ollaan tekemissä melkein joka viikko jollain tasolla, välillä ainoastaan vaikka kommentoimalla jotain toistemme stooreihin. Joskus on kausia kun soitellaan joka päivä ja jutellaan hirveästi kaikesta. Nämä molemmat on mulle tosi ok ja molempina ’kausina’ ollaan yhtä hyviä ystäviä.

On typerää tehdä listauksia kavereista, mutta haluan nyt vaan sanoa pari sanaa muutamasta mun kamusta vaan sen takia, että nyt tuntuu siltä.

Jessica– NIIN erilainen mitä itse oon ja meinaa välillä palaa kiinni sen kanssa, kun se on niin suurpiirteinen mutta samaan aikaan rakastan sitä naista tosi tosi paljon ja ihailen miten ihminen voi käydä läpi pahoja asioita ja silti olla niin herttainen ja haluta hyvää muille.

Janna-Juulia – Sellainen henkilö jolle voin sanoa ihan mitä vaan ja se ei ikinä tuomitse. Tukee aina ja tsemppaa kaikessa ja en rehellisesti tiedä miten oisin selvinnyt viime vuoden kisan ja muun paskan ilman Jannaa.

Matias – well no words needed.

Lotta – Mietin aina MITEN joku ihminen voi olemuksellaan piristää mua niin paljon? Arvostan Lottaa äärettömän paljon ihmisenä ja oon alusta asti ihaillut Lottaa sen outoudesta :D Kuulostaa hirveältä, mutta kaikki jotka tietää Lotan tietää mitä tarkoitan. <3

Mailis – Hyväsydämisempää ihmistä ei oikeasti löydy. Sen lisäksi, että on ulkoisesti mun mielestä Suomen kaunein nainen niin on sitä myös sisäisesti.

Sara – Hiljattain ollaan lähestytty ja oon tosi onnellinen, että mulla on noin hauska ja huolehtivainen ystävä mun elämässä.

Nina, Sonja, Silja, Beda, Katja, Juho ja moni moni muu. OLETTE MUN ELÄMÄN SUOLA <3

Minkälainen sä olet? Ootko yhden bestis vai onko sulla paljon ystäviä?

 

 


Viime viikot on ollut jotenkin todella vauvapainoitteisia. Hyvällä tavalla. Rakastan lapsia ja oon aina ajatellut, että mun elämä saa jonkun suuremman tarkoituksen sitten kun musta tulee äiti. Mun äiti on saanut mut 23 vuotiaana ja meillä on aina ollut tosi hyvä suhde jonka takia oon aina ajatellut, että itsekin haluaisin olla nuori äiti. En mä enää mikään hirveän nuori ole. Tai no, tämä on suhteellista tietysti ja oon tosi nuori monessa asiassa, mutta en tässä asiassa mun oman ajattelutavan mukaan. Tiedän, että saan tähän nyt kymmenen kommenttia jossa lukee ’oot vielä nuori, ehdit vielä kauan’ jne jne. Mutta nyt alkaa kieltämättä tuntumaan, että kaikki kaverit laittaa lapsia, menee naimisiin ja ostaa yhteisiä kesämökkejä. Ja täällä mä vaan asustelen vuokra-asunnossa mun koiran kanssa. Kämppiskin löysi ihanan miehen Espanjasta ja muutti sinne. Tietysti mulla on tosi paljon muuta, mitä mulla ei välttämättä olisi jos mulla olisi perhe ja olisin ihan eri elämäntilanteessa.

Jotenkin Jessican muutto otti tosi koville. Me oltiin yhdessä sinkkumimmejä vielä vuosi sitten jotka ajatteli ettei tuu ’ikinä’ löytämään ketään enään, oltiin jo löydetty ne rakkaudet ja nekin meni pieleen. Oon tosi onnellinen Jessican puolesta ja lähdenkin viettämään hänen ja poikaystävänsä 1v juhlia juhannuksena. Niin hieno ihminen mitä Jessica on, ansaitsee kaiken hyvän mitä elämä voi ikinä tuoda.

Olin tänään vieraana Marian  youtube videolla jossa käsiteltiin erittäin rankkaa aihetta eli aborttia. Video tulee ens kuussa ja linkkaan sen kyllä tänne sitten. Abortin olen itse tehnyt kaksi kertaa, kerron tästä lisää mun podcastin ensimmäisen kauden ensimmäisessä jaksossa, pääset siihen tästä. Tosi paljon tunteita nousi pintaan kaikinpuolin ja ehkä eniten just sen takia miten ajankohtaista lapset on mun ympärillä just nyt. Joka kerta kun oon kotona pohjoisessa joku kyselee ’jaa koska me saadaan se lapsenlapsi?’ tai ’koska löydät sen miehen ja alat tekemään lapsia?’ En tiedä oonko ainoa joka ahdistuu kuoliaaksi noista kysymyksistä ja olenkin alkanut mielummin sanomaan etten edes tiedä haluanko mä vielä lapsia. Se on helpompi sanoa niin, kuin että voi kuulkaas miten paljon haluaisin jos mulla olisi vaan mahdollisuus. Musta tuntuu monesti että kyyneleet meinaa nousta silmiin vaan kun ajattelen asiaa. Tai ehkä kun ajattelen miten kaukainen ajatus se oma lapsi vielä on.

Kerroin just yks päivä yhdelle kaverille miten voisin olla valmis laittamaan sen lapsen itse. Minä yksin. Mutta, etten siksi tekisi sitä koska oon niin perhekeskeinen ja haluan, että mun lapsella olisi kaksi vanhempaa. Mut on kasvattanut maailman ihanin äiti ja isä yhdessä ja me kaikki viisi sisarrusta ollaan samalle äidille ja isälle. Arvostan ihan hirmuisesti sitä, minkälaisia arvoja oon saanut mun vanhemmilta ja toivon, että joskus voin itsekin olla edes puolet siitä mitä ne on ollut mulle.

Yksi mun ystävä on raskaana tällä hetkellä ja elän ja hengitän sitä onnea hänen kanssaan joka päivä. Oon niin onnellinen hänen puolestaan, että voisin puhjeta. Oon myös nimennyt itseni kummitädiksi ja suunnitellut jo babyshowerit :D Ostan kaikki maailman pienet adidaksen kengät sille kun se syntyy :D

 

Tämän koko postauksen pointti oli, että sanokaa joku että voitte samaistua tähän! Etten oo vaan tulossa hulluksi :D


Laitoin eilen illalla instagramiin kyselyboksin jossa sai kysyä multa misseydestä ja siihen liittyvistä asioista. Ajattelin, että voisin kerralla vastailla kaikkiin kyssäreihin enkä erikseen aina yksi kerrallaan inboxissa. Tässä oli kysytyimmät kysymykset, monesti noihin bokseihin tulee samat kysymykset moneen otteeseen.

1. Oletko miettinyt että voisi hakea Miss Helsinkiin vaikka ei asu Helsingissä?

Jos ihan rehellisiä ollaan niin mietin tätä jo viime vuonna. Mulle kilpailun järjestäjänä ei ole merkitystä asutko Helsingissä vai Rovaniemellä, sun pitää kuitenkin pystyä osallistumaan tapahtumiin joita on aika paljon eli asuminen Helsingissä tietysti helpottaa. Katsotaan miten tehdään tänä vuonna.

 

2. Oletko tehnyt jotain kauneusleikkauksia kisaa varten?

Mitä? Olenko leikellyt itseäni tätä kilpailua varten? Tämä on kyllä mielestäni aika typerä kysymys, miksi ihmeessä olisin? En ole ikinä leikellyt itseäni yhtään mistään muualta kun rinnoista ja olen tästä ollut täysin avoin. Oon laittanut implantit 2010 ja täysin sen takia, että halusin sopusuhtaisuutta ja mielestäni rinnat on naiselliset. On aivan järjetöntä että mun edes pitää selittää miksi oon käynyt leikkauksessa kun se ei kuulu yhtään kellekään muulle. Eli vastaan tähän ei, en ole leikellyt itseäni kilpailua varten enkä usko että kukaan muukaan ikinä on sitä tehnyt. Leikkauksia tehdään itsensä takia, ei kenenkään muun tai minkään muun takia. Kun puhutaan että Miss Helsingit on leikeltyjä niin suosittelen googlaamaan muutamaa meidän voittajaa (esimerkkinä kolme edellistä voittajaa on täysin luomuja) ja perintöprinsessaa; sieltä löytyy molempia – sekä 100% luomuja ja sellaisia jotka on ehostanut jotain. Täysin samalla tavalla mitä esimerkiksi Miss Suomi kilpailussa.  Miss Helsinki organisaatiossa EI lokeroida ihmisiä ja kannustetaan jokaista olemaan juuri sellainen mitä on joten ei ole mitään väliä mitä olet tai et ole valinnut itsellesi tehdä. Hui, meni vähän tunteisiin :D

3. Onko missikisat sun mielestä tätä päivää? Kauneuskilpailun vaikutus nuoriin naisiin?

Vastaus kyllä. Riippuu aivan täysin miten näkee missikisat! Esimerkiksi Miss Helsingissä haetaan räiskyvää ja sporttista persoonaa joka on sosiaalisesti lahjakas, hyväsydäminen, aito ja ahkera. Tällainen henkilö on automaattisesti mielestäni aika hyvä esikuva joka on aito, sporttinen ja täysin oma itsensä, eikös? Miksi esikuvan pitäisi olla sellainen kulissihenkilö joka ei ikinä tee mitään virheitä ja joka tekee asiat niin miten ne ’kuuluu’ tehdä? Itse uskon että enemmän paineita nuorille luo henkilöt somessa jotka elää sitä kulissielämää ja kaikki elämässä on vaan ihanaa ja mahtavaa KUIN ne jotka on ehkä laittanut huuliin täytettä mutta elää somessa (ja tietty oikeastikin) äärimmäisen normaalia ja tasapainoista elämää kaikkineen tunteineen. Tästä aiheesta oon saanut tosi paljon myös viestejä aiemmin kun tehtiin Podcastiin jakso jossa puhuttiin Jasminin kanssa just näistä asioista.

Ei missikisat, tai haluan oikeastaan vain puhua Miss Helsingin puolesta, ole mitään pelkkiä kauneuskilpailuja enään. Miss Helsingissä ei ole oikeastaan mitään väliä minkä näköinen olet jos oot PERSOONA, meillä ei ole minkäänlaisia pituus tai painorajoitteita. Jos sä oot tyyppi jolla on karismaa, joka osaa esiintyä ja sussa on sitä ’jotain’ niin ei ole mitään väliä miten pitkä olet. Miss Helsinki on kilpailu jonka avulla halutaan avata ovia elämässä ja antaa paljon oppeja somesta, elämästä, mallina olemisesta sekä valmistavia oppeja esimerkiksi edustustöihin. Halutaan kannustaa kilpailijoita kulkemaan sitä omaa tietä ja tekemään just sitä elämässä mistä haaveilee, oli se sitten lääkiksessä lukeminen tai juotajaksi haluaminen. Me ei edes arvioida ulkonäköä sen enempää, tietysti jokainen hakija on kaunis omalla tavallansa mutta se mitä sieltä sisältä löytyy on se juttu.

En halua että yksikään Miss Helsinki voittaja on vaan pelkkä kaunis kuori, vaan oikea ihminen johon on helppo samaistua ja joka levittää iloa ja hyvää energiaa ihmisille. Semmoinen oman tien kulkija joka on lojaali yhteistyökumppaneille ja jonka takana voin ylpeänä seistä. Meillä on todella monta hyvää esikuvaa Miss Helsinki voittajista ja muista finalisteista; Janna-Juulia Vuorela, Mailis Penttilä, Nina Kallio, Jasmin Voutilainen, Katrie Daler, Sephora Lindsay, Anniina Kangas jne jne jne jne. Lista on pitkä koska näissä jokaisessa naisessa on jotain mihin muut voi samaistua ja he uskaltavat tehdä just sitä mitä haluaa. Tällä tapaa heillä on äärettömän positiivinen vaikutus nuoriin naisiin, kyllä ne on jotkut ihan muut asiat jotka vaikuttaa nuoriin negatiivisesti kun nuoret naisenalut jotka tekee edustustöitä, työskentelee mallina, elää terveellistä elämää ja jahtaa unelmiaan.

Miss Helsinki EI OLE pelkkä kauneuskilpailu.

 

4. Miten keksin hakeutua missiksi?

Tämä onkin hassunhauskaa koska en ikinä oo ajatellut itseäni missinä. Se oli hetken mielijohde ja hain mukaan kilpailuun päivää ennen kuin haku loppui. Hain mukaan vain ja ainoastaan sen takia, että ajattelin pärjääväni mun persoonalla ja halusin uusia töitä kilpailun kautta. Ja niinhän siinä kävikin :D Tässä sitä vaan ollaan. Pitkä tie on kuljettu ja suurimmalla osalla misseistä heidän hallitseva vuosi on vaan kontaktien luomista ja sen jälkeen lähtee vasta rakentamaan sitä omaa uraa, mikä se ikinä onkaan.

5. Olenko feministi?

Tähän mulla olisi miljoona kertaa helpompi vastata ruotsiksi, mutta yritän nyt vastata hyvin suomeksi.

Jos multa kysytään olenko feministi niin vastaisin varmasti kyllä. Oon sitä mieltä, että naisilla ja miehillä pitäisi olla samat oikeudet ja samat mahdollisuudet elämän kaikilla osa-alueilla. Mun mielestä naiset ja miehet saa itse päättää omasta elämästään, jokaisella on oikeus omaan kehoon ja jokaisella on oikeus pukeutua just miten tykkää. Jos mulla olisi itselläni lapsi, antaisin lapseni itse valita mitä haluaa harrastaa oli se sitten tanssia tai jääkiekkoa. Itse näen feminismin kuten monet muut asiat elämässä; JOKAINEN VOI ITSE PÄÄTTÄÄ MITÄ TEKEE. Voit olla feministi vaikka käyttäisit meikkiä ja korkokenkiä ja vaikka et käyttäisi. Tiedostan myös, että on paljon asioita jotka vaatii enemmän tasa-arvoa ja vaikka sanoisin että oon feministi niin voisin samaan aikaan kuitenkin sanoa että esimerkiksi auton tankkaaminen on ’miesten puuhaa’ – tämä ainoastaan sen takia että en itse vaan yksinkertaisesti tykkää siitä ja toivoisin että kumppanini haluaisi hoitaa sen osuuden. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin itse joku orja kotona joka tekee kaikki vaan tottakai me jaettaisi keskenämme arjen askareet just niin miten ne meille sopii <3

 

 

 


Täältä tulee minäminäminä postaus, tätä kirjoittaessa mietin itsekin olenko liian itsekäs, mutta tulin kuitenkin siihen lopputulokseen etten ole. :D Välitän ja rakastan ihmisiä mun ympärilläni enemmän kun mitään muuta ja antaisin niille kuun taivaalta jos pystyisin. Mun perhe ja mun ystävät on mulle kaikki kaikessa ja syy miksi herään joka aamu. Halusin kuitenkin kirjoittaa tämän postauksen.

Joka kerta kun joku kirjoittaa/sanoo mulle jotain mun ’menestyksestä’ mulle tulee jotenkin hassu olo ja mietin mikä menestys? Sitten kelaan omaa elämää muutaman vuoden taaksepäin ja tajuan että huppista onhan tässä ehtinyt kaikenlaista. 

  • Kilpailijasta Miss Helsinki kilpailun tuottajaksi ja omistajaksi 
  • Elän mun sosiaalisilla medioilla. Instagramissa 50k seuraajaa, blogi nousussa hitaasti mutta varmasti ja suplassa suosittu podcast. 
  • Tarjoilijasta pienyrittäjäksi pr-alalle jonka jälkeen Osakeyhtiön omistajaksi
  • Muutaman ison tapahtuman ja yrityksen  VIP-hostien vastaava – uskallan väittää että Suomen paras tiimi täynnä rautaisia ammattilaisia tulee multa. 

Onko nämä asiat mun menestyksiä? Saanko laskea nämä menestykseksi? 

Saanko sanoa ääneen häpeämättä että hitto oon tyytyväinen tähän kaikkeen mitä oon tehnyt ja saavuttanut ?

TODELLAKIN saan. 

Suurimmat saavutukset mulle on kyllä oikeasti ollut, että oon kasvattanut todella vahvan psyykkeen itselleni, oon oppinut virheistä ja löytänyt rohkeuden uskaltaa tehdä just sitä mitä haluan maailmassa jossa kaikkea arvostellaan. Nämä asiat painaa niin paljon enemmän itselleni, mitä mitkään tittelit tai seuraajaluvut. 

Oon kuitenkin ÄÄRIMMÄISEN onnellinen ja kiitollinen, että voin elättää itseni somella. Matka tähän pisteeseen on kuitenkin ollut tosi pitkä; tein kaksi vuotta yötöitä, messuja, edustuksia sekä somea samaan aikaan (rakensin someen pohjaa ja seuraajia). Pahimmillaan tein töitä yli 40h/ viikonloppu muutaman tunnin yöunilla ja viikolla satunnaisesti päivätöitäkin. Tätä työtahtia saattoi välillä jatkua viikkoja. Tiedän, että monella alalla ihmiset työskentelee tosi pitkiä päiviä ja en pelkää pitkiä vuoroja ja putkia itsekään, tuolloin vaan tuntui ettei ollut mitään muuta ja kaikki muu kärsi. 

Se mikä mua vei eteenpäin oli se unelma että joskus voin elää mun somella sekä välittää henkilökuntaa tapahtumiin ja yrityksille. Elää sillä omalla brändillä joka olen minä itse. Menetin jopa parisuhteen tämän unelman takia, en oo tätä tainnut ennen kertoakaan mutta nyt sillä ei oo enään mitään merkitystä kerronko vai en. En oo mitään velkaa sille ihmiselle enään. Mun kumppani ei hyväksynyt mun työtä ja esillä olemista sitten lainkaan, se fakta teki mun elämästä tosi hankalaa ja jouduin valitsemaan haluanko pitää ok parisuhteen vai jahdata unelmia. Kuten varmaan tiedätte tässä vaiheessa valitsin itseni ja mun unelmat. 

“Some women choose to follow men, and some women choose to follow their dreams. If you’re wondering which way to go, remember that your career will never wake up and tell you that it doesn’t love you anymore.”

Tätä oon tietenkin miettinyt paljon pahoina päivinä ja kelannut että oon idiootti kun valitsin omat unelmat rakkauden sijaan, mutta kuitenkin aina loppujenlopuksi tullut siihen lopputulokseen että se oli oikea ratkaisu. Ehkä oon sitten niin itsekäs ihminen että I love you but I love me more on enemmänkin mun motto kun se että antaisin kaiken toiselle ja jättäisin tekemättä niitä asioita mistä unelmoin. 

Kyllä se joskus tulee se henkilö vastaan joka tukee mua ja jota voin tukea takaisin ja jolle annan sen koko elämän- koska se on sen arvoinen. 

Miten sitten voisi mennä kohti omia unelmia? Mä ajattelen aina näin kun tulee joku mahdollisuus; Mitä voin saada siitä? Mitä voin hävitä? Kumpi painaa enemmän? Mitä häviän jos kokeilen? Jos en onnistu niin oon taas yhden kokemuksen rikkaampi. Mitä sitten jos et onnistu kaikessa mitä teet? Ainakin yritit. 

Suomessa on monesti vähän tämmöstä unelmien suhteen; ’Älä vaan kuvittele itsestäsi liikoja’, ’Ei se kuitenkaan toimi’ ’Pitää olla realistinen’ jne jne. Mistä voit tietää jos et kokeile? Miten voit menestyä jos et yritä? 

Jalat maassa ja pää pilvissä on tosi hyvä kombo, muista olla nöyrä mutta jumalauta uskalla UNELMOIDA! Universumi antaa sulle just sitä mitä uskallat unelmoida ja sun ajatukset määrää sun elämän suunnan. Kuinka monta kertaa oon miettinyt jotain juttua että olispa huippua tehdä tommosta ja tommosta ja hupsvaan mulle tarjotaan sellaista tai ainakin sen tyyppistä juttua. Ei välttämättä sieltä mistä sitä olisin itse lähtenyt hakemaan mutta kuitenkin. Näin se universumi toimii.

Sama pätee ihmisiin, kaikki hyvä mitä annat muille tulee kyllä takaisin – ei välttämättä siltä ihmiseltä kelle sitä annoit, mutta joltain muulta. Mä en todellakaan väitä olevani mikään yli-ihminen joka on aina vaan ystävällinen ja ajattelen hyviä asioita ihmisistä, ihan jokainen ihminen tässä maailmassa tekee väärin muita kohtaan joskus ja ajattelee pahaa muista joskus. Näihin asioihin on yleensä aina olemassa syy ja kun sitä asiaa oikein selvittää itsensä kanssa että ’miksi tunnen tämmösiä negatiivisia ajatuksia tästä ihmisestä’ niin löydät varmaan sen oikean syyn jostain ihan muualta kun siitä ihmisestä. Monesti ne on asioita sinussa itsessäsi – ehkä se ihminen tekee jotain mitä sä et uskalla tms tms. Näitä asioita kun alat oivaltamaan voit elää huomattavasti rikkaampaa elämää<3 

Suosittelen jokaiselle tekemään 3kk tavoitteet ja 1v sekä 5v tavoitteet. Mulle on ainakin niin paljon helpompi hahmottaa näitä asioita kun on joku selkeä suunnitelma. On myös ihan todistettua että jos sanot asioita ääneen niin ne asiat toteutuu luultavammin. ;) 

’Ten years from now, make sure that you can say tou chose your life, you didn’t settle for it.’  

 

Huikeasti rakkautta ja motivaatiota sun päivään! 


Viime aikoina on ollut tosi paljon tapetilla erilaiset vaikuttajia ja että ne eläisi elämää ruudun läpi. Kaikesta pitää ottaa kuva, kaikki pitää videoita ja taltioida. Monet jutut tästä aiheesta on kirjoitettu jopa tosi negatiiviseen sävyyn ja käytetty sanoja kuten säälittävää.

Inspiroiduin kirjoittamaan mielipiteeni asiasta luettua Anniinan hyvän postauksen aiheesta joka on tosi eri kannalta kirjoitettu kuin mitä tämä mun postaus.

Mun työ on some eri muodoissa. Mä rakastan aitoutta ihmisissä ja inspiroidun ihmisistä jotka näyttää omaa elämää ja sen ylä sekä alamäkiä. Mä en ole itse jättänyt mitään ulos mun somesta; oon podcastissa puhunut mun aborteista, mun perheestä, mun parisuhteesta, mun masennuksesta. Kaikesta. Se on sitä oikeaa elämää, kuten esimerkiksi vaikka tämä kuva :D
Mä haluan elää mun elämää niin, mä haluan jakaa mun elämää mun seuraajien kanssa. Onko se sitten väärin? Onko se sitten sitä että mulla ei varmastikaan ole oikeaa elämää? Mitä on oikea elämä?

Jaan kuvia ja videoita mun perheestä kun siellä olen kylässä, se on niille aivan täysin ok ollut alusta asti ja heidän mielestä on jopa kiva vilahtaa esim videoissa. Mä oon äärettömän suora ihminen, joskus varmasti liiankin suora. Oon rehellinen ja sanon sekä näytän mitä tunnen, oon tunneihminen all the way ja musta huomaa nopeasti millä päällä olen. Haluan näyttää näitä kaikkia puolia mun somessa, se on ihan tietoinen valinta. Esimerkiksi kun olen siellä perheen luona oon tosi onnellinen ja tietysti haluan jakaa sitä tunnetta mun seuraajien kanssa.

Mun kaverit on monet itsekin ’sometyyppejä’, tekee instagramia, blogia, vlogia u name it. Heidän kanssa videot/kuvat on aivan normaalia arkea, enkä tietenkään ikinä kuvaisi ketään joka ei halua olla kuvissa. Sitten mulla on kavereita jotka ei oo lainkaan somessa ja heitä en tietenkään kuvaa tai räplää puhelinta kun nähdään tai pyydä ottamaan musta kuvia.

Mun edellinen parisuhde oli julkinen, postasin meistä ihania kuvia kaikkiin mun kanaviin. Parisuhde on ehkä ainoa asia mitä en välttämättä halua tuoda esille somessa enään ikinä ja se vain ja ainoastaan sen takia että se sattuu niin pirusti kun se loppuu ihan ilman niiden ulkopuolisten ihmisten arvosteluja ja spekulaatioita.

Riippuu tietenkin tyypistä, onko se minkälainen some-käyttäjä itse ja mitä me keskenämme sovitaan. Uskon että tässäkin asiassa jokainen pariskunta/ kaverukset pystyy keskenään pääsemään siihen niille parhaimpaan päätökseen.

Vaikka otan paljon kuvia mun elämästä ja sometan niin se ei tarkoita etten olisi mun ystäville läsnä kun näen niitä tai oon muuten tekemisissä.

Esimerkiksi täällä lomalla Saran kanssa otetaan tosi paljon kuvia koska halutaan muistoja tästä kauniista paikasta sekä tehdä laadukasta sisältöä meidän someen. Se ei tarkoita että me ei juteltais kaikesta mahdollisesta tai nautittaisi lomasta ja kaikista paikoista mitä koetaan.

Joskus oon päiviä ilman somea, päivittämättä mitään. Mutta kuitenkin harvemmin koska minä itse olen minun brändi ja seuraajista on tullut jotenkin kavereita. Jos niin voi sanoa 😀 Mulla on paljon seuraajia jotka kirjoittelee joka päivä mulle jotain ja se on tosi kivaa mun mielestä, on ihanaa jos voin jotenkin saada hymyn huulille jollekin ihmiselle mun temmellyksillä. Oon joskus törmännyt mun seuraajiin kaupungilla ja moikannut niitä automaattisesti vaikka me ei tunneta ’oikeasti’. Musta se on aika ihanaa.

Mä en ole myöskään niin tarkka kuvien suhteen, niitä otetaan muutamia ja sitten sanonkin että eiköhän sieltä jo löydy, kuvien ottamiseen ei mene montaa minuuttia mun elämästä tai mun lomasta – voin silti samalla nauttia kaikesta mun ympärillä. En koe mitään paineita somen suhteen vaan postailen fiiliksen mukaan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Sitä se elämä on ❤

Mitä mieltä sä olet tästä? Mitä postaat someen ja mitä jätät pois?

Ja tästä vielä kunnon kuvapommi 😀

Ps. Reissun jälkeen tulee kunnon postaus paikoista jossa ollaan oltu kuvineen päivineen.

 

Pusmus <3