Tänään on lauantai ja heräsin jo joskus 07 jälkeen juomaan teetä ja katsomaan joululeffaa sängyssä. 

Oon taas kipeenä, tätä on jatkunut eestaas jo viimeiset 3kk joten voitte varmaan arvata kuinka kyllästynyt oon tähän. Kävin vihdoin ja viimein keskiviikkona lääkärissä ja torstaina multa otettiinkin 5 putkea verta joista saan tulokset maanantaina. Melkein jännittää mitä sieltä löytyy, toisaalta toivoo ettei olisi mitään mutta kuitenkin haluaisi tietää mikä tähän oikein auttaisi.

Haluan palaa omaan itseeni taas, olla energinen ja pystyä treenaamaan ja syömään terveellisesti. Musta tuntuu, että mulla menee joka toinen ateria aivan ohi tai syön mitä sattuu jonka kautta tietenkin paino nousee ja sekin sitten omalla tavalla stressaa. 

On semmonen olo että olisi jonkun muun kehossa ja se on aivan hirveä tunne. Oon aina ollut tosi tietoinen itsestäni ja tyytyväinen, tällä hetkellä tuntuu just siltä ettei ole mitään hajua kenen kroppa tämä on ja miksi se toimii näin huonosti. 

Huomasin myös alkuviikosta kun harjasin hiuksia miten paljon multa on tippunut tukkaa ja miten paljon se on mennyt poikki. Mulla on aina ollut naurettavan paksut ja vahvat hiukset joten tämä tuntuu jotenkin tosi pelottavalta, hiukset on aina ollut tosi iso osa mua. Olen erittäin tietoinen siitä, että stressi on yksi sellainen asia joka aiheuttaa juuri näitä mun oireita. Oon yrittänyt levätä, lukea, meditoida jne jne. Ja silti tämä flunssa ja olo ei lähde ja on vaan mälsä olo kokoajan. 

Samalla kun en tunnista tätä kehoa, en tunnista itseäni myöskään sisäisesti. Oon normaalisti se ilopilleri joka on tosi motivoitunut ja innoissaan elämästä ja kaikesta ympärillä ja edessä olevista asioista. Nyt herään monena aamuna ja mietin heti koska saisin laittaa vaan uudestaan nukkumaan ja monesti päivät on kyllä ollut yhtä selviytymistä. 

Tästä herää varmasti kysymys miksi en ole hakeutunut aiemmin lääkäriin ja moni ystävä onkin kehottanut mua menemään lääkäriin hakemaan apua esimerkiksi terapian muodossa. 

Tässä kerron teille yhden jutun miksi en ole edes yrittänyt, edellinen kokemus oli niin huono.

Viime vuonna tapahtui yks juttu jolloin olin todella maassa. Olin niin hukassa ja silloin ekaa kertaa ikinä hakeuduin lääkäriin  semmosen asian takia. Itkin aamusta iltaan, en nukkunut, en syönyt ja ei tehnyt mieli tehdä mitään. 

Soitin terveyskeskukseen että haluaisin päästä puhumaan lääkärille jos se vaikka pystyisi auttamaan mua ainakin nukkumaan, sain puhelimessa ajan johonkin muutaman päivän päähän. 

Kävelin terveyskeskukseen sisälle ja siinä odotteluhuoneessa meinasin oksentaa, koska mua ahdisti kaikki ihmiset niin paljon ja kun vihdoin ja viimein pääsin myöhässä lääkärin huoneeseen aloin vaan itkemään. Yritin varmaan 15 kertaa selittää asiaani, oli tosi vaikeaa puhua täysin tuntemattomalle ihmiselle joka oli selkeästi erittäin kiireinen ja se teki kaikkea muuta kun keskittyi siihen mitä mulla oli sanottavaa. Huoneessa kävi sen 15-20min aikana monta eri hoitajaa kysymässä neuvoja tai hakemassa jotain varmasti 5 kertaa jonka lisäksi lääkäri vastasi puhelimeen 2 kertaa. Mulla oli todellakin just semmoinen olo ettei mua kuunnella ja ettei musta välitetä ollenkaan. En syytä lääkäriä, hänkin kovasti pahoitteli kiirettä ja vaikka ymmärsin niin se tuntui silti erittäin pahalta. Lopuksi lääkäri sanoi mulle että kaikki ajat terapiaan on supertäynnä ja niihin on viikkojen jonoja, jos mulla käy hyvä tuuri voin ehkä saada jonkun yhden yksittäisen ajan parin viikon päähän. Hän kuitenkin halusi kirjoittaa mulle rauhoittavia sekä unilääkkeitä. 

Aivan todella hämmentyneenä mut tyrkättiin kotiin resepti kädessä.

Hain lääkkeet apteekista ja menin kotiin. Joo, kyllähän mä niillä nukuin sekä rauhoittavilla pystyin toimimaan normaalit asiat, tosin ne vei kaikki tunteet mukanaan. En oikeastaan tuntenut enään yhtään mitään ja hautasin kaiken jonnekin tosi syvälle lääkkeiden vaikutuksen alle. 

Kiitos luoja mun ystävä oli vaikeana aikana päässyt aikalailla heti puhumaan asioista semmoseen paikkaan kun Suomen Valkonauhaliitto. Soitin sinne ja pääsin heti seuraavana päivänä yksilökeskusteluun.  Nämä keskustelut auttoi mua tosi paljon, ne ei ollut kalliita ja tunsin aina oloni niin paljon paremmaksi kun lähdin kotiin. Kävin näissä ehkä 4-6 kertaa ja sitten koin jo olevani sen verran vahva että jaksan itse eteenpäin. Keskusteluissa puhuttiin myös siitä, miten mun kannattaa jättää lääkkeet syömättä ja tai ainakin vähentää niitä. Tällöin aloitin juuri treenaamisen Timon kanssa ja uskon, että sillä oli iso iso merkitys mun oloon ja etenemiseen. Treenaamisesta tuli mun pelastus.  

Jos mulla olisi varaa kävisin säännöllisesti terapiassa kokoajan, siinä on vaan jotain niin helpottavaa puhua suu puhtaaksi jollekin täysin tuntemattomalle ihmiselle joka on puolueeton. Tällä hetkellä tyydyn kuitenkin itse meditaatioon joka auttaa mua tosi paljon rauhoittumaan ja selkeyttämään ajatuksia. 

On mielestäni tosi harmi, että annetaan mielummin lääkkeitä vaikka kuinka paljon sen sijaan että ihmiset pääsisi puhumaan asioistaan. Puhuminen auttaa niin paljon ja vie eteenpäin. Lääkkeet on kuitenkin vaan hetkellinen hätä-apu siihen oloon. 

Toivon, että saan maanantaina selkoa tähän mun tilanteeseen ja jos sieltä ei mitään löydy niin laitan kaiken energiani siihen minkä osaan parhaiten; treenaamiseen. Treeni on mun henkireikä kaikesta, se asia joka auttaa mua eteenpäin ja se asia joka on mua itseäni. Jos mitään ei löydy olen myös päättänyt mennä täysiä eteenpäin ylös tästä kuopasta jossa oon ollut jo aivan liian pitkään. On aika olla taas onnellinen.

Nyt laitan seuraavaa joululeffaa pyörimään ja laitan tee-veden tulille. 

Toivotan teille kaikille ihanaa lauantaita <3

 


 

Tässä istuskelen sohvalla ja odottelen että telkkarista alkaisi mun all time lemppari ohjelma Leijonan luola. Läppärin vieressä mulla on lasi punaviiniä ja takkatuli lämmittää ennen saunaan menemistä. Sunnuntaina saavuin Leville ystäväni Saijan luo ja eilen ajeltiin tänne Kilpisjärvelle pariksi päiväksi. Tänään aamulla kun herättiin ihailtiin maisemia ikkunasta ja join varmaan pannullisen kahvia ja vaan tuijotin. Joskus vähän ennen 11.00 lähdettiin retkelle Saana-tunturille ja palattiin mökille vasta tunti sitten. Käytiin semmonen 8km lenkki kävelemässä, ehdittiin tietysti pysähtyä autiotupaan syömään voileivät ja juomaan termarikahvit :D Sää oli aivan mainio, tosin tuuli purasi poskista ajoittain aika reippaastikin.

 

Retkellä ehdin pohtia paljon asioita; Mitä minä haluan seuraavaksi? Olenko valmis mennä eteenpäin mun elämässä? Olenko valmis ihastumaan? Kaikenlaisia ajatuksia vilisi päässä ja jotenkin ympärillä olevat tunturit vahvisti kaikkia omia ajatuksia ja tuntemuksia. On tämä Lappi vaan uskomattoman kaunis paikka ja mulle just se paikka jossa voin kunnolla ladata akkuja. Suosittelen ehdottomasti etelän eläville tulemaan tänne joskus rauhoittumaan! Voin kertoa, että tekee hyvää matkustaa kotoa Lapin rauhaan ilman meikkipussia.

 

Retken jälkeen käytiin vielä mutka Norjassa ostamassa juustoa ja ajeltiin takaisin, nyt ohjelmassa on
vaan pelkkää iisiä. Reissusta tulossa vlogi tällä viikolla!

 

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

 

 


Martina on varmasti henkilö josta voi olla tosi monta mieltä. Oon joskus kuullut jonkun sanovan, että Martina olisi yksi suomen vihatuimmista julkisuuden henkilöistä. Tässä tulee kuitenkin mun mielipide kyseisestä henkilöstä.

Oon tavannut Martinan ensimmäisen kerran kun olin itse töissä Showroomissa aikoinaan. Silloin ei juteltu mitään, mutta jotenkin mä ajattelin heti että wow toi on jotenkin tosi siisti tyyppi. Tämä tunne ei johtunut mistään ulkonäköön tai työhön liittyvistä asioista, vaan se oli ihan puhtaasti se energia ja karisma joka teki vaikutuksen.

Aikaa vierähti ja hain mukaan Miss Helsinki kilpailuun, sain aika nopeasti vastaukseksi että oli kiva yllätys että hain mukaan. Harmi, etten löydä mistään sitä mun hakemusta, se olisi varmasti hauskaa luettavaa. :D 

No kuitenkin, pääsin mukaan kymmenikköön ja siitä alkoi matka kohti sitä kirkkainta kruunua. Finaalipäivän aamuna Martina järjesteli palkintoja ja kruunua lavan reunalla jolloin tokaisin Martinalle että toivottavasti on mitoittanut kruunun niin että se on mulle sopiva meinaan mä en lähde ilman sitä. 

Kruunaushetkenä Martina ojenteli palkintoja ja kuiskas mulle ’sä teit sen’. Mullahan oli syli tuossa vaiheessa jo valmiiksi aivan täynnä kukista ja palkinnoista, voitin myös lehdistön suosikin sekä vuoden tsempparin ja seiskan ihannetytön. En unohda tuota hetkeä ikinä. 

Koko mun vuosi hallitsevana Miss Helsinkinä oli yhtä hullun myllyä. Martina otti mut mukaan joka paikkaan ja muutenkin meistä tuli tosi läheisiä, olin esimerkiksi Martina ja Hengenpelastajissa ja käytiin myös Maltalla kuvausreissussa kaiken muun lisäksi.  Nyt 4 vuotta myöhemmin koen että Martina on ollut mulle kuin sisko tai jopa äitihahmo nämä kaikki vuodet, aina tsempannut mua kaikessa mitä oon tehnyt. Ja tsemppaa edelleen. 

Martina on rohkein ja ahkerin ihminen kenet tiedän. Maru tekee aina just niin miten itse haluaa ja ei pelkää mitä muut on mieltä, uskaltaa kokeilla uusia juttuja ja mennä kohti uusia tavoitteita vaikka matka sinne olisikin hankala. Martina on se semmonen ystävä jolle voi soittaa koska vaan ja aina saa jonkun hyvän neuvon tai apua jos sitä tarvii.

Arvostan ja ihailen Martinaa tosi paljon ja oon kaiken velkaa hänelle tästä elämästä minkä hän on mun kanssa mulle luonut. En voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen kaikesta. Syy miksi kirjoitan kokonaisen postauksen tästä on että taas mietin kuinka äärettömän kiitollinen ja onnellinen oon että saan tehdä sitä työtä mitä haluan. Tätä. Kirjoittaa blogia, nauhoittaa podcasteja ja leikkiä missimammaa. Kiitos <3

 


Hei kaikki ihanat ja tervetuloa mun uuteen blogiin. Tai no, blogi itsessään ei ole mikään ihan uusi – mutta platformi on. 

Oon superinnoissani, että olen saanut mahdollisuuden päästä bloggaamaan näin isolle sivustolle jossa monia huippuja kirjoittajia. Esimerkiksi Julia Toivolaa oon seurannut jo pitkään sekä Life of Siljan kanssa oon hiljattain ystävystynyt. 

Odotan innolla, mitä kaikkea tämä voi tuoda mukanaan.

No eikös ensimmäisen postauksen kuuluisi olla joku postaus jossa kerron itsestäni ja kuka olen? 

Täältä tulee. 

Olen Rosanna, 27 vuotta täyttänyt leijona-nainen. Mun suurin ylpeys elämässä on olla isosisko neljälle nuoremmalle sisarrukselle ja oon syntynyt pienessä kaupungissa nimeltä Haaparanta pohjois-ruotsissa. Pyydän jo etukäteen hirmuisesti anteeksi siitä, että näissä mun postauksissa tulee olemaan kirjoitusvirheitä. Joissain varmasti enemmän kuin toisissa. Mun äidinkieli on tosiaan ruotsi ja olenkin suomea oppinut ihan kunnolla vasta kun muutin Ouluun lukioon. 

Muutin kotoa 15 vuotiaana mun kilpatanssi-harrastuksen perässä Ouluun josta päädyin Leville josta päädyin tänne Helsinkiin 2012. 

Yritän pitää tämän postauksen ja mun taustahöpinät lyhyenä, tosin oon just semmonen ihminen joka selittää asioita aina 10 kilometrin matkan päästä koska on aina vaan niin paljon sanottavaa. 

Voin joskus myöhemmässä vaiheessa kertoa enemmän vuosista Oulussa sekä Levillä. 

2012 muutin tosiaan Helsinkiin ja työskentelin tarjoilijana. Menin silloiseen Namuun töihin ja siellä aloinkin yllättäen tiskin takana olemisen sijaan tekemään pöytiinmyyntiä, eli hostausta. Asiat eteni ja olinkin yhtäkkiä VIP Manager ja pyörittelin pöytiä ja vieraslistoja aikalailla itsenäisesti. Voitte varmaan arvaa että tästä työstä olisi paljon kirjoitettavaa, mutta jätetään ne höpinät toiseen kertaan. 

2014 päätin hakea Miss Helsinki kilpailuun. Pitkän kiertueen ja kovan duunin jälkeen se työ palkittiin ja minusta kruunattiin 9.1.2015 Miss Helsinki.

Miss Helsinki on ollut mulle todella iso käännekohta mun elämässä. Tänä keväänä allekirjoitin sopimuksen brändistä Miss Helsinki ja kilpailu on kokonaisuudessaan minun osakeyhtiön RK Promotions Oy alla ja vastaan itse periaatteessa kaikesta perseestä perämoottoriin. Tämä on työ joka vaati paljon, mutta joka antaa vielä enemmän. 

Tällä hetkellä tuotan materiaalia minun sosiaalisen median kanaviin työkseni. Tämä on mun UNELMADUUNI. Kaikkea mahdollista olenkin ehtinyt kokeilemaan ja näistäkin voin kertoa lisää jossain vaiheessa. 

Ihmisenä olen ehkä hieman väärinymmärretty ja palaan tähän myöhemmin tässä postauksessa. Oon tyyppi joka on äärettömän herkkä ja joka antaa vaikka kuun taivaalta jos joku läheinen pyytää. Mulla on tosi kova kuori, josta olenkin vasta tänä kesänä pystynyt pikkuhiljaa luopumaan. 

Tällä hetkellä elän sinkkuna koirani kanssa, sekä ihanan kämppikseni Jessican kanssa Ullanlinnassa kolmiossa. Vielä keväällä olin onnellisesti parisuhteessa aivan ihanan miehen kanssa jonka kanssa suunniteltiin yhteistä elämää. Mutta niin ne tilanteet vaan muuttuu ja olenkin paljon puhunut tästä erosta ja siitä miten se on vaikuttanut muhun. Voin käsi sydämellä sanoa, etten ole päässyt erosta vieläkään yli vaikka siitä on jo joku 8kk. 

En halua mihinkään mun kanavaan tuottaa materiaalia joka olisi pelkkää kiiltokuvaa. Oon ihminen, joka on välillä loukkaantunut, joka on välillä darrassa ja joka ei aina ole hyvä esikuva. Se on aitoa ja se on elämää. 

2015 kun voitin Miss Helsingin lähdin pää edellä mukaan kaikkeen. Pelkäsin, että jos en lähde mukaan kaikkeen niin mua ei haluta mihinkään. Tein virheitä kun lähdin mukaan tiettyihin tositv-formaatteihin jotka ei millään tavalla tuonut mun hyviä puolia esiin ja tämän takia olen monessa asiassa väärinymmärretty. Ihmiset on saanut minusta väärän kuvan sekä näiden ohjelmien että muiden sotkujen seurauksena. Yritän aina ajatella, että ihmisille pitää antaa mahdollisuus vaikka onkin tehnyt virheitä. Jokainen tekee virheitä ja se on inhimillistä. En kuitenkaan kadu mitään, onhan nämä kaikki asiat tuonut mut tähän hetkeen.

Mulle elämässä on tärkeää perhe ja ystävät, terveys, itsensä kehittäminen, määrätietoisuus ja unelmat. Näiden asioiden lisäksi rakastan irtokarkkeja ja villasukkia sekä kirjojen lukemista. Uskon ikuiseen rakkauteen ja mun suurin unelma on saada olla äiti samaan aikaan kun se suurin unelma on olla menestynyt uranainen. Miten nämä kaikki asiat sitten meneekään yhteen? Seuraamalla mua ja lukemalla tätä blogia, pääset mukaan tälle matkalle joka on mun elämä. 

 

Sylintäydeltä rakkautta, 

Rosanna


Multa on niin monta kertaa kysytty mun tatuoinneista että nyt tulee postaus joka on vaan niistä!

Mulla on 8 pientä tatuointia. Oon aina tykännyt pienistä tatuoinneista enkä isoa uskaltaisi ottaa enkä itseasiassa haluaisi. 

Ensimmäisen tatskan oon ottanut ysiluokan luokkaretkellä Tallinnassa. Ilman lupaa tietysti, mutta mun bestis otti myös ja kahdestaan meillä oli kunnon kikattelukerho meneillään kun asia yhtäkkiä keksittiin. Mä onneksi tajusin tehdä tatskasta tosi pienen ja oikeasti huomaamattoman, ois voinut käydä hassustikin. Ja Rosie on kuitenkin lempinimi jonka oon saanut äitiltä, kukaan muu ei kutsu mua Rosieksi kun minun mamma. Osa luokkakavereista otti kyllä kaikenlaisia otoksia :D

Toisen tatuoinnin otin saman kaverin ja äitin kanssa Thaimaassa kun oltiin kolmestaan reissussa 2009. Tämän sanoma on edelleen mulle kyllä pätevä ja uskon siihen, mutta itse tatuointi olisi ehkä voinut olla kauniimpi. :D Ja paikka oli hirveä, sattu ihan jumalattomasti ja sen takia en ole uskaltanut korjata tuota – vaikka onkin monta kertaa käynyt mielessä. 

Seuraava tatska jonka otin oli tämä Kärlek tatuointi. Sen otin mun exän kanssa Thaimaassa meidän ensimmäisellä yhteisellä lomamatkalla. Idea lähti siitä, että se sana muistuttaisi mua siitä mikä on tärkeää elämässä ja tietysti vasta rakastuneena se tuntui vielä paremmalta idealta. Tämä on kyllä mielestäni tosi kaunis ja en kadu päivääkään. Vaikka tuolloin meinasin oksentaa ja pyörtyä kun tatuointia tehtiin, jännitykseen ei kannata juoda neljää mojitoa.. Protip. 

Sitten olikin varmaan kruunun vuoro. Tämän halusin kuvastamaan mun missivuotta ja mitä kaikkea se on mulle tuonut mun elämään. Tämän oon tehnyt Jyväskylässä exän tutulla. En todellakaan kadu tätä, hienoja muistoja jotka on kaikki johtanut tähän päivään ja tähän elämäntilanteeseen. Kiitollinen jokaisesta päivästä kun olen saanut edustaa Miss Helsinkiä.

Risti oli kauan aikaa semmonen minkä haluan ja vihdoin laitoin sen tuossa keväällä. Se kuvastaa mulle uskoa ja toivoa. Kuvastaa mulle Jumalaa ja uskontoa semmoisena kun sen näen. Sanoisinko, että hienoin tatuointi mikä mulla on. Olen aiemmin puhunut siitä, että koen olevani uskovainen. Mun mielestä jokainen saa uskoa mihin haluaa ja millä tavalla haluaa. Tietysti satuttamatta muita.

Sitten tatuoin mun sormeen T kirjaimen kun olin Mailiksen kanssa Rhodoksella, se oli ehkä osittain päähänpistos tarpeeksi monen viinilasin jälkeen ja toisaalta se oli niinkun olen sanonut – when you know you know ja niin uskoin niin paljon.. En edelleenkään kadu sitä, vaikka se onkin nyt peitetty. Tulen kuitenkin aina tietämään mikä se alunperin oli ja miksi se on tehty. Sormeen tatuoin samalla sen niskan ristin kanssa tuon leijonan horoskooppimerkin. Sen halusin koska se taas kuvastaa mua tosi paljon ihmisenä, oon tosi tyypillinen leijona-nainen.

 

Nyt viimeisimpänä tatuointina tatuoin mun sisarusten nimet; Rudolf, August, Arthur, Klarissa & ****. Viimeisen nimen jätän pois kunnioittaakseni mun perheen sijaislapsen yksityisyyttä. Tämä tatuointi yksinkertaisesti sen takia että mun sisarukset on mulle kaikki kaikessa. Aina. 

Tulen varmasti vielä ottamaan lisää tatuointeja, haluan joskus mun lapsen nimen rintaan ja ’mamma & pappa’ tatuoinnin haluan myös jossain kohtaan, pitää vaan miettiä se sopiva paikka. Ja varaa se aika :D 

Kiitos, että luit tämän postauksen! Näitä multa kysytään niin useasti että nyt on ainakin kaikki kerätty yhteen paikkaan.  Blogin puolella tulossa kivoja uutisia tässä lähi-aikoina.. Niistä lisää myöhemmin.

Ihanaa keskiviikkoa just sulle <3

 

 


adf.track(546989, ’07_2018_RosannaKulju_testi2′);

Kateus. 

En tiedä miksi musta tuntuu että kun syksy saapui niin saapui myös järjetön kateus ja ilkeys. Ehkä se on tämä harmaus ja pimeys joka tekee ihmisen mielelle tepposia ja muuttaa ajatusmaailmaa negatiiviseksi. 

Musta tuntuu, että ihmiset oikein odottaa koska joku julkkispariskunta eroaa, koska joku menettää kaikki rahansa tai tekee jonkun muun virheen. Jotta pääsisi kimpassa solvaamaan ja haukkumaan ihmisten epäonnelle. 

Hyi. Mua oksettaa tuollainen ajattelutapa. 

Tänään aamulla kun kävin tankkaamassa ja menin sisälle maksamaan näin ovessa molempien suomen suurimpien medioiden lööpit. Sama lööppi. Samasta pariskunnasta. Sara ja Roope eronnut luki kissankokoisilla kirjaimilla. Ettei nyt varmasti mene keneltäkään ohi. Eikö meillä suomessa oikeasti ole mitään järkevämpää lööppiaihetta? Tällä en tarkoita, että kyseinen pariskunta olisi turha vaan että eroaminen on heidän OMA asia, vaikka ovat julkkiksia.Oma ero tuoreessa muistissa voin sanoa, että kyllä se eroaminen on tarpeeksi raskasta ilman kenenkään mielipiteitä ja katseita/kommentteja. Julkinen henkilö on kuitenkin myöskin ihan oikea ihminen jolla on tunteet ihan samalla tavalla kun naapurin Ritvalla. 

Jos joku epäonnistuu jossain, niin siitä tehdään heti aivan hirveä haloo mediassa jonka jälkeen ihmiset kokee sen oikeutetuksi kommentoida ja solvata asiaa/ihmistä. Mitä vittua? Miksi haluaisit käyttää energiaasi siihen, että kirjoitat negatiivisia asioita jostain sinulle tuntemattomasta ihmisestä? 

Kun finalistit julkaistiin (sekä Miss Helsinki että Miss Suomi) niin kävi sama mikä käy joka vuosi. 

Sadat suomalaiset tulee iltapäivälehtien kommenttiosioihin kertomaan kuinka kadultakin löytyy kauniimpia tyttöjä kuin osallistujat jotka juuri esitelty. Siellä haukutaan mikä ehditään ja haukutaankin aivan ihmeellisiä juttuja kuten esim; ’ompas tuolla seiskalla korkea hiusraja’ ’no huhhu mitkä hörökorvat tuolla kakkosella’. U get the point. Kommentit on tuota luokkaa ja tasoa, ehkä 2% kommenteista on positiivisia. 

MIKSI haluat kommentoida negatiivista? Onko se sen takia että ’minullahan on oikeus kommentoida ja kertoa mielipiteeni’? Ja perustelet näin ’no mitäs haki missikilpailuun jos ei halua olla arvostelun kohteena’. Ehh. Jos ajattelet näin, olet idiootti.

Mä en ole itse ollenkaan semmonen, että haluaisin tarkoituksella satuttaa tai loukata jotain muuta ihmistä – oli se sitten mun tuttu tai joku ihan tuntematon. Jos mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa niin olen mielummin hiljaa (vaikka olisikin vaikeaa) ja jos voin jotenkin omalla käytökselläni välttää jonkun ihmisen loukkaamisen niin varmasti toimin niin. Mä en hyödy siitä mitään, että jollekin tulee paha mieli. Vaikka se olisikin esimerkiksi loukannut minua – tahallaan tai ei. 

 

Jokaikinen negatiivinen ajatus jonka ajattelet on pois niistä positiivisista. Haastan jokaisen tämän postauksen lukijan heräämään huomenna aamulla ja miettimään herätyskellon soidessa miten mahtava päivä on tulossa. Alat heti aamusta hymyilemään ja jatkat vaan sitä vaikka tuntuu hassulta ekaksi. Mä lupaan, se tarttuu oikeaksi hymyksi. Kun katsot peiliin mietit kolme asiaa mitä rakastat itsessäsi ja sanot ne ääneen, tämän jos teet tarpeeksi monena aamuna niin sekin tarttuu. Mä kuuntelen joka aamu Spotifysta jotain rauhallista chilliä musaa, esimerkiksi morning coffee on yks mun lemppari soittolistoista. Se saa mut jotenkin niin hyvälle tuulelle ja virittää mut siihen sen päivän modeen. 

Mun on pakko sanoa, että suomen pitäisi ottaa hieman kyllä mallia ruotsin some-maailmasta. Siellä ’kaikki’ influencerit, näyttelijät jne muut julkiset henkilöt jeesaa toisiaan ja nostaa toisiaan. Miksi sitä tehdään suomessa niin vähän? Esimerkiksi Alona ja Monna on mulle semmosia joiden kanssa pelaa tosi hyvin ’yhteistyö’. Tietty me ollaan ystäviä, mutta jos toinen keksii toiselle jonkun kivan jutun niin ottaa heti yhteyttä. Esimerkiksi mulle vaikka tarjottaisi jotain yhteistyötä mikä ei sovi mulle niin ehdotan heti vaikka esim tässä tapauksessa Alonaa, tai jos tarviin jonkun median edustajan sähköpostin kenen kanssa vaikka Monna tehnyt hommia, niin voin sen pyytää Monnalta. Ymmärrätte mitä yritän sanoa.

Suomessa monesti ajatellaan että se on jotenkin sinulta pois jos autat muita, että se jotenkin vähentäisi sinun töitä tai huonontaisi sinun mainetta jos autat muita. Uskon, että on paljon semmosia ryhmiä joissa autetaan toisiaan tosi paljonkin, ne on sitten vaan niin omia klickejä joihin ns ulkopuolisten on aivan turha yrittää. Välillä vaikuttaja tapahtumissa tuleekin semmoinen olo, että olisi palanut takaisin yläasteelle ja en oikein tiedä mihin ryhmään kuuluu. Mähän saatan mennä tapahtumiin vaikka yksin, enhän kuitenkaan ujoimmasta päästä ole ja olen reipas tutustumaan ihmisiin. Jos ne vaan antaa mahdollisuuden. 

 

Tähän loppuun tämän erittäin sekavan avautumisen jälkeen haluan vielä mainita yhdestä jutusta. 

Laitoin eilen yhden quoten mun storyyn, rakastan kaikkia mietelauseita mutta tämän sanoma on erityisen hyvä. Tässä kyseinen quote.

Pyydän sua oikeasti keskittymään ja lukemaan tämän ajatuksella;

I love being horribly straightforward. I love sending reckless text messages (because how reckless can a form of digitized communication be?) and telling people I love them and telling people they are absolutely magical humans and I can’t believe they really exist. I love saying, ’Kiss me harder’ and ’You’re a good person’ and ’You brighten my day’. I live my life as straight-forward as possible.

Because one day, I might get hit by a bus.

Maybe it’s weird. Maybe it’s scary. Maybe it seems downright impossible to just be – to just let people know you want them, need them, feel like, in this very moment, you will die if you do not see them, hold them, touch them in some way whether its your feet on their thighs on the couch or your tongue in their mouth or your heart in their hands.

But there is nothing more beautiful than being desperate.

And there is nothing more risky than pretending not to care.

We are young and we are human and we are beautiful and we are not as in control as we think we are. We never know who needs us back. We never know the magic that can arise between ourselves and other humans.

We never know then the bus is coming. 

Tämä quote merkitsee mulle tosi paljon. Tällä hetkellä ja noin muutenkin. 

Itse haluan olla suora ja rehellinen, sekä ennen kaikkea vilpitön ihmisille. Jos näen kaupungilla jonkun ihmisen jolla on vaikka tosi kivat hiukset niin huikkaan hei ompa sulla kivat hiukset. Ihmiset tosin monesti hämmentyy moisesta käytöksestä aika paljon, varmaan just sen takia että me kehutaan toisiamme spontaanisti tosi harvoin. Tässä haastan sut ilahduttamaan jotain ihmistä ainakin yhden kerran päivässä juuri jollain pienellä kauniilla kommentilla. Niistä tulee aina itselle ihan superhyvä mieli kun näkee miten toinen ilahtuu!

Toi että ’I love telling people I love them and telling people they are absolutely magical humans’ on niin totta. Haluan, että jokainen mulle tärkeä ihminen TIETÄÄ että on mulle tärkeä ja että arvostan. Mielummin jankutan sitä, kun etten koskaan kertoisi että rakastan tai välitän.

Tämä pätee sekä ystäviin että miehiin. En halua pelaa pelejä kenenkään kanssa enkä todellakaan mitään kissahiiri leikkiä siitä onko kiinnostunut vai eikö ja voiko koodaa vai eikö. Mä oon aina mielummin liian rehellinen ja jos se tarkoittaa, että menetän jonkun ihmisen niin so be it. Silloin se ei muutenkaan olisi toiminut tai ollut mulle tarkoitettua. 

Aitous kantaa pisimmälle aina. Ja täällä eletään vain tämä yksi ainoa kerta. Tämä yksi ainoa kerta jonka meinaan elää täysillä jokaikinen päivä. Miten sä haluat viettää sun elämäsi?

Kuvat: Juho Tirkkonen, vaatteet saatu JDsports.fi

 


Tämä postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä Maybeauty kanssa.

Mulla on koko elämäni ollut enemmän tai vähemmän huono iho. Alla muutama vanha kuva.

Osa mun seuraajista ehkä muistaakin, kun pari vuotta sitten aloitin Roaccutan aknelääkityksen ja söin sitä kokonaisen vuoden. Se on hurjan raskas kuuri syödä sekä fyysisesti että henkisesti. Ensimmäiset kuukaudet kuuria oli aivan kamalat kun naama oli kipeä, punainen ja iho oli niin kuiva että pystyi repimään nahkaa irti.

Kuurin lopetettua mun iho on pysynyt erittäin hyvässä kunnossa eikä ole tarvinnut aloittaa kuuria uudestaan. Kesällä on ollut ihana huomata miten ei ole ollut kuiva iho, vaan iho on rakastanut tätä lämpöä mikä meillä on täällä ollut.

Olen kuitenkin kiinnittänyt paljon huomiota ihonhoitoon kuurin jälkeen ja oon myös nauttinut siitä kun oon voinut olla kokonaan ilman meikkiä. Olin kyllä myös ennen kuuria paljon ilman meikkiä, vaikka mulla olikin tosi paljon finnejä silloin. Yksi mistä huomaan, että iho ei tykkää on meikit naamassa treenaaminen joten yritän aina kantaa mukanani kasvowipseja jos käy niin, että onkin meikkiä naamassa salille mennessä.

Ennen mun Roaccutan kuuria olin omasta mielestäni kokeillut kaikki mahdolliset naamiot ja kotikonstit mitä on olemassa. Suurin osa naamioista kuivatti liikaa tai ei kuivattanut ollenkaan, tuoksui hassulle tai oli muuten vaan aivan turhia. Oon kokeillut laittaa hammastahnaa ja sinkkivoidetta ja mitä kaikkea finnien päälle ennen kuuria ja olenkin pilannut lukuisia tyynyliinoja näillä mun finnirasva-keksinnöillä.

Tällä hetkellä mulle tärkeintä ihonhuollossa on se, että se on nopeaa ja helppoa ja ennen kaikkea tehokasta.
Käytän meikinpoistoainetta, yövoidetta/päivävoidetta johon sekoitan pari tippaa seerumia jonka lisäksi käytän naamioita kerran viikossa.

Olen aiemminkin kokeillut Maybeautyn The incredible Face Maskia ja käyttänytkin aika tasaisin väliajoin.
Naamio on todella helppokäyttöinen ja eniten tykkään siitä pehmoisesta ja puhtaasta tunteesta kasvoilla naamion käytön jälkeen.
Ensimmäisenä levitä naamio puhtaille kasvoille naamioon kuuluvalla siveltimellä. Suosittelen avaamaan pussin esimerkiksi lautaisen päälle sillä sisältö on mustaa ja sotkee helposti paikkoja. Musta tuntuu, että mulla käy joka kerta samalla tavalla sotkupytty kun olen. :D

Aloitan aina levittämisen nenän kohdalta ja siitä etenen poskiin ja suun ympärille. Kun naamio on kokonaan levitetty, annat sen kuivua. Suosittelen kuitenkin varomaan levitysvaiheessa huulia, silmiä sekä kulmakarvoja. Kiinnitä huomiota siihen, että levität naamion tarpeeksi nopeasti sekä paksusti. Tässä välissä on täydellinen hetki lukea kirjaa ja juoda kuppi kahvia odotellessa. Naamio tuntuu ja tuoksuu raikkaalta iholla.

Kun naamio on kokonaan kuivunut se tuntuu hieman tiukalta iholla ja silloin tiedät että voit alkaa irroittamaan sitä. Suositeltu aika naamion kuivumiseen on noin 30-45min. Aloitan itse aina irrottamisen alhaalta, leuan kohdalta. Joskus saan koko naamion yhtenä palana irti ja joskus joudun irrottelemaan sitä vähän kerrallaan. Kun olet irrottanut kuivan naamion kasvoilta, voit oikeasti nähdä naamiossa kuollutta ihoa sekä jopa mustapäitä.

Naamion poistamisen jälkeen iho on hieman punertava, tuntuu tosi puhtaalta ja freesiltä. Iho ei ole rasvainen ja kasvot on kirkkaammat. Tähän kun lisää vielä kosteuttavan rasvan yöksi niin voila! Oot aamulla aivan kun uusi ihminen.

Suosittelen nyt syksyn tullen kokeilemaan The Incredible Face Maskia, blogini lukijat saa -30% alennuksen Maybeautyn verkkokaupasta koodilla rosanna30 . Alennus on voimassa 14.10 saakka ja pääset suoraan tilaamaan tästä linkistä;  http://maybeauty.fi/rosanna30

Mulle saa mielellään lähettää mielipiteitä naamiosta! Olen pakottanut tätä naamiota vaikka kelle mun ystäville sekä poikaystävälle enkä ole kohdannut vielä ketään joka ei olisi tästä tykännyt.

Ihanaa alkanutta viikkoa jengi <3


Hei ihanat,

Istuskelen keittiön pöydän ääressä ja mietin alkaisinko siivoamaan mun vaatekaappia. Se kun on aina semmonen järkyttävä projekti ettei sitä ihan hirvittävän usein tule tehtyä ja kaikenlaista ylimääräistä kerääntyy kaapin uumeniin. Yksi aika hyvä sääntö on, että jos jokin vaatekappale on viimeisenkin siivouskerran jälkeen ollut käyttämättä niin et tule sitä käyttämään ja siitä kannattaa vaan yksinkertaisesti luopua. Oon muutenkin menossa torstaina HOPElle missien kanssa viemään lahjoituksia joten tulee hyvään saumaan siivota kaapit kaikesta mitä en tarvitse.

Tultiin just Jessican kanssa salilta, oltiin tekemässä hullu 45min cardio. Syksy on virallisesti täällä kun alan tekemään aerobista. :D

Koko viime viikon olin kipeänä ja perjantaina päätettiin extempore vanhan ystävän kanssa lähteä viettämään aikaa mökille. Mulle tuo luonnon rauhallisuus on semmonen pyhä paikka että aiai. Oon aivan kuin uudesti syntynyt nyt kun olin 36 tuntia järven rannalla mökillä ottamassa iisisti. Me laitettiin ruokaa, paljuiltiin, käytiin soutamassa (tai hän souti) ja saunottiin.

Eilen illalla nukahdin jo joskus 19.30 ja aamulla heräsin 06 jälkeen nauttimaan jäätävästä auringon noususta. Nautin luonnosta niin paljon ja jotenkin saan siitä niin paljon voimaa. Taas jaksaa tätä arkea aivan eri tavalla. Oli kiva olla vaan ja nauraa ei millekään jonka lisäksi myös puhua ihan henkeviäkin. On aika harvoja ihmisiä kelle voi sanoa mitä vaan ja kiitän viikonloppu seuraa siitä, että on just semmoinen henkilö jolle voi.

Nyt on ensimmäinen kausi Riisuttu by Rosanna podcastia purkissa. Päätösjakso julkaistiin viime torstaina ja se käsitteleekin aika herkkää asiaa. Kerron kuinka mun perhe oli sijaisperhe pienelle tytölle joka vietiin meiltä ilman että saatiin hyvästellä häntä. Joku päivä vielä nähdään, tunnen sen sydämessäni.

Jaksoon pääset tästä.

Nyt toivoisin että saisin teiltä apua ideointiin! Seuraava podcast kausi pärähtää käyntiin 4.10 ja paljon ideoita onkin jo, mutta mitkä aiheet on semmosia jotka kiinnostaisi juuri SINUA?! Kommentoi alle, laita mulle instagramissa dm tai voit jopa laittaa meiliä jos tuntuu rosanna@rosannakulju.com

Rauhallista sunnuntaita <3


Tässä just istun autossa matkalla Koskenkorvalle keikalle. Palaan vasta torstaina Helsinkiin ja viikonloppu meneekin sitten missien kanssa Bootcampin sekä Samppalinnan merkeissä. 

Sunnuntaina lähden kotiin rauhoittumaan pariksi päiväksi sekä samalla kuvataan Disturbin uusia vaatteita. Ihana syy päästä moikkaamaan perhettä. 

Mulla on ollut aivan jäätävä kiire tässä pari mennyttä viikkoa. Viime perjantaina oli mun ensimmäisten Miss Helsinki finalistien julkistus ja sen eteen tässä on paahdettu hommia yötä päivää sekä ollut tosi paljon tapahtumia jossa oon itsekin ollut töissä. Kiirettä on siis riittänyt ja oonkin menettänyt yöuneni vähän väliä. En tiedä voisiko sitä kutsua stressiksi vai jännitykseksi. Jompikumpi. 

Ravintolassa töissä ollessa oon niin omalla mukavuusalueella ja kiire tai paineen alla työskentely ei tunnu missään, mutta tässä asiassa olen jotenkin aivan oman mukavuusalueen ulkopuolella pressikutsujen, näytöskuvioiden ja sopimusten kirjoittamisen kanssa. Hyvä niin, kasvu tapahtuu aina siellä missä opit kokoajan uutta, silti se kyllä kieltämättä on mua pitänyt hereillä ja olen miettinyt olenko haukannut liian suuren palan kakkua kun olen alkanut yksin pyörittämään yhtä suomen isoimmista missikilpailuista. Onneksi mulla on hyvä tiimi jotka jeesaa, mm Lars, Juho & Janna-Juulia. Ootte kultaa. 

Syksy alkaa ja tämä mahtava kesä päättyy. Jollain sairaalla tavalla mua pelottaa syksyn alku. Pelottaa ne pimeät illat, pelottaa se kurinalainen elämä johon tiedän itse pakottavan itseni. Kesä on ollut mieletön, oon jakanut sen niin upeiden ihmisten kanssa ja saanut niin paljon uusia kokemuksia. On ollut hienoa olla vähän vapaalla ja nauttia elämästä. 

Tosin, kuten oon aiemminkin kertonut niin kesä on loppu ja samaan aikaan päättyy tämä Rataritvana oleminen. Mulla nämä morkkikset ja darrat kun meinaa kestää monta päivää. Vaikka en olisikaan tehnyt yhtään mitään väärin.

Lähitulevaisuudessa haluan eroon tuosta mun sormen tatuoinnista. En voi jokainen päivä katsoa sitä ja miettiä mitä kaikkea meni pieleen ja miksi. Nyt on aika liikkua eteenpäin kohti uutta aikakautta mun elämässä.

Ens viikolla kirjoitan postauksen mielenkiintoisesta aiheesta, stay tuned <3  Ja pahoittelut, että tämä on enemmänkin kuulumisia, kuin oikea postaus. En ota tavaksi. Mullakin on joskus huonoja päiviä vaikka suurimmaksi osaksi olenkin iloinen ja pirteä. Tänään tarvii vähän ladata akkuja. 


adf.track(546989, ’07_2018_RosannaKulju_testi1′);

 

Tein alkukesästä bucket listin kesälle, en julkista sellaista vaan ihan yksityisen.

Yksi Bucket listin asioista oli vaihtaa täysin vapaalle joku viikonloppu.

Ja sen kyllä tein. Voin kertoa teille, että oon tehnyt viimeiset 8 vuotta yötöitä joka viikonloppu joka tarkoittaa, että oon se joka on ollut ’aina’ töissä. Mun ystävät voi ainakin allekirjoittaa tömän, oon aina ollut synttärit ja tyttöjen illat töissä. Jos en ole ollut Namussa / Skohanissa töissä niin oon ollut keikalla tai festareilla tms. Tämä kesä on ollut vauhdikkaampi kun monet muut sattuneista syistä ja oonkin ehtinyt olla aika paljon vapaalla. Tänä kesänä oon käynyt yhtä paljon ulkona mitä viimeiseen 2 vuoteen yhteensä.

Oon tietoisesti pitänyt vapaata, koska tiedän miten kiireinen syksy mulla on tulossa Miss Helsingin tiimoilta. Ja oonhan tässä vapaalla olemisen sivussa ehtinyt laittaa blogin sekä podcastin pystyyn ja suunnitella kilpailua jonka lisäksi vielä tehnyt suorittavaa työtä sekä välittänyt työntekijöitä tapahtumiin.

Oon periaatteessa ollut paljon vapaalla, mutta samaan aikaan ollut töissä. Sehän tässä #somelife ssa on, että oot periaatteessa aina töissä. En valita, oon tosi tyytyväinen mun elämään, mainitsen sen kuitenkin.

Alunperin mulla ja Bedalla piti olla töitä Hangossa, mutta siinä kävikin toisin joten päätettiin sitten pitää sen viikonlopun vapaana ja viettää se Hangossa. Ollaan Bedan kanssa tunnettu vuodesta 2010 ja vaikka ollaan aina oltu ystäviä niin ei olla oikeastaan ’koskaan’ ehditty viettämään kokonaista viikonloppua kahdestaan.

Koko edellinen viikko meni tekstailuun ja soitteluun mitä otetaan mukaan ja mitä pitää hankkia jne. Aivan täysin lapsellista touhua, mutta kuitenkin meille ilmeisen tärkeää. Oli kivaa olla jostain niin innoissaan.

Perjantaina aamulla lähdettiin ajoissa, kävin hakemassa Bedan ja matkalla Hankoon kuunneltiin Kasmirin Vadelmavenettä ja meinasin pissiä housuun kun Beda ei osannutkaan ajaa mun autoa. :D

Perille päästyä otettiin asunnon avaimet vastaan ja käytiin kaupan kautta ostamassa eväitä. Puhuttiin matkalla kauppaan, että ostetaan jotain fiksua ja kuitenkin koko kauppakassi oli täynnä sipsejä, dippiä ja paulavanukkaita. Asunto joka vuokrattiin oli yllättävän kiva ja meillä menikin joku 5min räjäyttää koko kämppä meidän kamoilla. Mulla oli valehtelematta mukana 12 eri asua kahdelle päivälle ja vissiin 5 eri biksut. No, kaikki vaatteet riitti hyvin eikä paljoa enään myöhemmin huolestuttanut mitä laittaisi päälle vaan keskityttiin vaan pitää hauskaa. Ja sitähän me pidettiin.

Menemättä enemmän yksityiskohtiin niin perjantai meni tosi nopeasti, pötköteltiin kallioilla ja juoruttiin, kuunneltiin musiikkia ja ihmeteltiin elämää. Meillä ei ollut yhtään oikeaa suunnitelmaa koko viikonloppuna vaan me vaan mentiin fiiliksen mukaan. Perjantaina illalla moikkailtiin kavereita veneillä ja aamulla voin kertoa, että oli snadisti tukka kipee. Onneksi korjasin tilanteen heti aamusta tarjoilemalla aamiaista meille leipien ja mimosien muodossa jonka lisäksi laitettiin mansikka-kasvonaamiot naamaan ja kikateltiin meidän ulkonäölle. 

Lauantai tuntui siltä, että se päivä olisi kestänyt ikuisuuden. Oli NIIN HAUSKA PÄIVÄ! Samoin sunnuntai meni nopeasti, vaikka sekään ei mennyt ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mietittiin heti aamusta onko uhka vai mahdollisuus syödä pizza ja tilata yksi limoncello, kuten osa ehkä huomasi mun somesta niin se oli siinä hetkessä mahdollisuus. 

Me ei oltu kertaakaan mitenkään liian humalassa ja paikalla oli kuitenkin vain aikuisia joten en kyllä pode huonoa omatuntoa ollenkaan. 

Oliko sitten fiksua kuvailla niin paljon someen videoa sekä kuvia viikonlopusta? No ei se varmaan fiksuimmasta päästä ollut, mutta kuitenkin mun some kertoo mun elämästä ja se oli just sitä elämää.

 Ja ne jotka seuraa mua, tietää että laitan mielellään nukkumaan klo 21 ja herään 06 koiran kanssa lenkkeilemään. Musta tuntuu, että oli ihan virkistävää näyttää jotain ihan uutta puolta musta, silti bailaamisesta ei ole tulossa mikään tapa. 

Halusin vaan kertoa tästä viikonlopusta, kun siitä on jopa iltapäivälehdet tehnyt uutisen. Se nyt oli oikeasti ehkä tämän vuoden turhin uutinen. Haluan kertoa teille, että mulla oli paras viikonloppu ikuisuuksiin ja että nautin elämästä aivan 110% viikonloppuna. Nyt meinaan pitää kiinni tuosta mahtavasta flowsta ja fiiliksestä vaikka onkin paluu mun omaan mummoilu-arkeen. 

Minä oikeasti ansaitsen tuon kaiken onnen ja oon niin uskomattoman kiitollinen siitä, että mulla on noin ihana ystävä mun elämässä. Semmosia muistoja, mitä voi sitten vanhana kertoa lapsenlapsille ja mille voi nauraa vielä kauan aikaa. Muistakaa nauttia elämästä, täällä eletään vain tämä yksi ainoa kerta. 

Tästä reissusta piti tulla vlogi, mutta jätän sen suosiolla tekemättä. :D:D Tai sitten teen sellaisen, minkä jaan vaan ystäville muistoksi. 

Ihanaa päivää kaikille!

Kuvat mun puhelimella otettu + mahtavat purkkarikuvat Lauri Ponkala

Och samma på svenska!

Hej allihopa, hoppas ni haft en skön start på veckan. Här sitter jag och dricker en smoothie och skriver om min helg i Hangö. Sitter och kollar på bilder och känner bara huh fy vad kul vi hade. Helt sjukt. 

I början av juni gjorde jag en bucket list för sommaren, en av grejerna på listan var att ha sjukt kul och vara helt LEDIG en helg. Och ja så blev det ju också. Jag har jobbat natt senaste 8 åren i princip varje helg och missat alla födelsedagar osv pga jobb antingen på Namu/ Skohan eller andra gig. I sommar har jag varit lite mera ledig just för att jag vet att hela min höst kommer att gå åt Miss Helsinki och allt som har med det att göra. Har ändå hunnit med mycket nu under sommaren, startat en blogg, en podcast, jobbat själv och även hyrt ut personal till olika event. 

Från första början skulle jag och Beda jobba i Hangö på Pokerrun men sen så blev det inte så och vi beslöt oss för att åka dit och festa tillsammans. Vi har varit vänner i 8 år men ändå egentligen aldrig haft en hel helg ledig tillsammans. 

Hela förra veckan messade vi och ringde om allt vi behöver ha med oss och vad som fattas från packningen osv. Löjligt jag vet, men det kändes kul att verkligen vänta på något så mycket som vi gjorde. 

Vi började köra på morgonen kring 10 för att vara framme i tid, jag höll på att kissa ner mig i bilen när Beda körde för det blev kärringstopp typ tre gånger på vägen. När vi kom fram tog vi emot nyckeln och åkte mot affären med tankar om att köpa nåt ok nyttigt men märkte ändå på vägen ut att hela påsen var full av chips, dipp och puddingar. Lägenheten vi hyrde var riktigt fräsch och efter 5 minuter såg man verkligen att det bodde två tjejer där; det låg kläder och smink precis överallt, om jag ska vara helt ärlig så hade jag med mig 12 olika outfits och 5 bikinis för två dagar. Det tog dock inte en lång stund före jag glömde bort att oroa mig för kläder och koncentrerade mig på att ha roligt. 

Hela fredagen låg vi vid klipporna och pratade om allt mellan himmel och jord. Utan att gå in på fler detaljer om dagen så hälsade vi på vänner på båtar och hade roligt. Vi hade ingen speciell plan, utan vi gick verkligen in för going with the flow. 

På lördag morgon vaknade vi och kände direkt att vi verkligen behöver en mimosa och lite ansiktsmasker, sen låg vi där och asgarvade åt hur vi såg ut när vi låg där i sängen och åt chips med slicemasks i ansiktet. Lördagen kändes som en helt sjukt lång dag. Det var såååå kul! Alltså det var ju en kalasfylla sådär och hela dagen gick än en gång utan någon plan.

På söndag morgon funderade vi om det vore en bra eller dålig ide att ta en limoncello till pizzan eller ej och ja det blev ju så att vi tog en och där med flöt söndagen också på i en dimma av inga planer, massor av sol och skratt. 

Var det så smart att filma typ allt till min story på instagram? Nej, kanske inte var det smartaste valet. Dock känner jag lite sådär att det är ju faktiskt så att min instagram handlar om mitt liv och det var ju mitt liv i det ögonblicket. 

Dom som följer mig aktivt vet ju hur jag normalt går och lägger mig vid nio och vaknar sex för att gå ut med hunden eller träna. Ärligt var faktiskt roligt att visa en annan sida av mig själv, inte för att det kommer att bli något sånt jag gör varje helg. Absolut inte. För nu går jag tillbaka till mitt liv som en mormor vid 27 års ålder. 

Ville berätta om helgen som tom en finsk tidning gjort en artikel om, måste ju vara årets mest onödiga artikel. Jag njöt av livet till 110% och ska hålla i den där flown ordentligt nu. Hålla fast vid hur det är att leva i nuet och faktiskt njuta av varje sekund vi får här i livet. 

Det skulle egentligen bli en vlogg om helgen men kanske låter jag bli att göra den med tanke på allt :D Högst som ett minne till mig och alla inblandade. 

Önskar er alla en fin vecka <3